Jouluajelulla

Kävimme joulupäivänä työkaverini kotikylässä Mosopassa. Hän vieraili muutama vuosi sitten minun ’kotikylässäni’ – mitä se Kotkasta lähtöisin olevalle, lähes kymmenen vuotta Rovaniemellä asuneelle nykykiiminkiläiselle sitten tarkoittaakaan. Oli mielenkiintoista nähdä mistä hän Englannissa maisteriopintonsa ja väitöskirjansa Australiassa tehneenä oli lähtöisin. Toisin kuin minun kohdallani hän todella on lähtöisin ’kotikylästään’; tapasimme äidin ja näimme isoäidinkin talon. Isä sentään osasi priorisoida ulkomaiset vieraat oikeaan lokeroon ja valitsi kyntötyöt tyhjänpäiväisen rupattelun sijaan.

Botswanassa joulunvietto poikkeaa meikäläisestä muutenkin kuin lumen määrän tai arvuuttelun ’tuleeko valkea joulu tahi ei’ suhteen. Esimerkiksi varsinaisia lahjoja ei ole tapana antaa. Yhtäläistä on se, että joulun aikaan syödään hyvin. Isäntämmekin oli edellisenä päivänä lahdannut vuohen, joka saapuessamme taloon makasi sievästi keittiön pöydällä paloina. Sillä välin kun tutustuimme kylään, sen lukemattomiin kouluihin (niitä todella oli lukuisia), kuiviin joenhaaroihin, patoon, kalliomuodostelmiin, sekatavarakauppoihin, postiin ja kgotlaan oli talon emäntä loihtinut vuodesta maittavaa lihapataa.

Jouluruuan päälle oli tarkoitus kuunnella kyläperinteeseen liittyvää kuorolaulua, mutta päivä oli sen verran kuuma että joululaulut oli siirretty alkuiltaan. Koska täällä pimeällä ei ole mitenkään mukava ajella (tiellä on aaseja, vuohia ja villieläimiä) päätimme jättää perinteen kokemisen väliin. Kuorolaulu ei ole kovin lähellä sydäntäkään.

Matkalla kotiin näimme toisessa kylässä vastaavan tilaisuuden. Pysäytimme auton ja aloimme kuunnella. Kuorolaulu antoi terminä hieman väärän kuvan asiasta. Kyse tosin oli kuorosta, mutta hieman suomalaista kuorolaulua elävämmästä menosta, jossa muukin kuin suu liikkuu. Toisaalta suomalaiseen kyläjuhlaperinteeseen rinnastuen paikalla oli muutama miestä väkevämpää nauttinut ’paikallinen’ pullo kädessään. He ilmeisesti tulkitsivat paikalle tulleet valkoiset mahdollisiksi lisäjuomien tarjoajiksi, mutta kun tuliaisjuomia ei tullut otettua mukaan, päätimme pötkiä liukkaasti tiehemme.

Joulu: rikollisten juhla-aika

Gaborone tyhjeni joulunpyhiksi. Sitä edelsi mahdoton jouluruuhka. Sellainen johon kotoinen jouluviikko tai jonkun kaupan hullut päivät eivät muistini mukaan yllä; kaupat, parkkipaikat, risteykset, liikenneympyrät ja ohitustiet olivat täynnä ihmisiä ja autoja. Liikkeellä oli paitsi pääkaupungin oma väki myös lähialueen kylien jouluostosmatkaajat. Ja täkäläisissä kylissä riittää väkeä. Esimerkiksi läheisessä Ramotswan kylässä - joka todella näyttää kylältä pienine mutkaisine raitteineen, siellä täällä näkyvine olkikattoisine majoineen, aaseineen ja vuohineen – asuu noin 25 000 ihmistä.

Kaupat tai tietyt hyllyt tyhjenivät tavarasta – kirjaimellisesti. Erityisesti maissijauhot ja ruokaöljy näyttivät tekevän kauppansa, mutta myös vaatekaupoissa tangot olivat tyhjentyneet. Joulunajan kodinkonekauppakin näytti tekevän tilaa uusille malleille. Timanttien maailmankaupan viimeaikainen hiipuminen ei ainakaan vielä tänä jouluna näkynyt paikallisessa kulutuksessa.

Seuraavaksi täyttyivät kaupungin ulosmenotiet. Ensin tuntuivat lähtevän batswanat kotikyliinsä, sitä seurasi zimbabwelaisten - zimbojen kuten heitä täällä kutsutaan - vyöry kohti kotia autot ja peräkärryt täynnä elintarvikkeita ja kulutustavaraa, jota ei enää rahallakaan saa Afrikan entisestä ruoka-aitasta. Ensimmäiset ylikuorman uuvuttamat akselit tai renkaat pettivät jo Gaboronen lukuisissa liikenneympyröissä, mikä aiheutti liikenteen lisäruuhkautumista. Kiire kotiin jätti monen myös matkalle – tai saattoi ikuiselle matkalle. Botswanan joulunajan liikennetilastoja ei ole vielä uutisoitu, mutta Zimbabwessa yksin jouluajan menoliikenne tuotti yli 50 kuolonuhria. Paluumatka Etelä-Afrikkaan ja tänne Botswanaan on vielä tilastoimatta.

Nyt kaduilla ja kaupoissa on hiljaista. Naapurustommekin uinuu. Tien kahdeksasta talosta vain kolmessa on väki kotona. Loput ovat lähteneet viettämään joulua kotimaahansa tai kyliin. Tämän tietävät myös muut kuin me. Joulun alla umpikujatiellämme käveli ’uusia kasvoja’. Osa vierailevista kävijöistä oli jopa keksinyt peitetarinan; he soittivat porttien ovikelloja. Vastatessa soittoon he kertoivat myyvänsä jotakin (mattoja tms.) tai etsivänsä vuokrattavaa piharakennusta. Myytäviä mattoja ei näkynyt olevan mukana… Vastaamattomuus soittoon puolestaan viestii tyhjästä talosta.

Toisaalta tiellä kävi pariin otteeseen myös kolmen hengen poliisipartio kävelemässä, mutta toisin kuin puolen kilometrin päässä sijaitsevassa 'hökkelikylässä' partioivilla poliiseilla ja sotilailla näillä ei ollut rynnäkkökiväärejä olallaan. Kai se on lopulta huojentavaa, ettei niitä tarvita tässä naapurustossa.

Paikallisten mukaan murrot lisääntyvät joulunaikaan Botswanassa. Pikkurikoksista syytetään ensisijaisesti ’zimboja’, mutta murtoja tapahtuu vilkkaasti kylissäkin, joissa zimbabwelaisia siirtolaisia ei juuri ole. Työkaverini kotiin Mosopassa, noin 60 kilometrin päässä Gaboronesta, oli yritetty jouluaaton aattona väkisin. Etuoven kalterit olivat kestäneet sorkkaraudan väännön, mutta käynti taloon oli mahdollista enää vain takaovesta. Omalle kohdalle sattuessa vääntynyt lukko ja rikos kuin rikos tietysti koskee, mutta Botswanassa rikollisuus ja sen kasvu on vielä suhteellinen asia, jos vertaa lukuja eteläiseen naapuriin.

Etelä-Afrikassa liiketilojen murrot kasvoivat vuodessa 47 prosenttia, auto- ja rekkakidnappaukset (hijackings) 40 prosenttia ja kotimurrot ’vain’ 13 prosenttia (verrattuna budjettivuosiin 2006/07 ja 2007/08). Ei ihme että koulutettu väki lähtee Etelä-Afrikasta töihin Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan, Australiaan tai tänne Botswanaan.

Lämmintä - kirjaimellisesti

Säätila on pysytellyt täällä aika vakaana; ei aamua ilman auringonpaistetta, ei iltaa ilman auringonlaskua. Sadetta ei ole juuri siinä välissä tullut, mutta muutama hassu pilviryhmä sentään näkyy silloin tällöin.

Kun muutokset säässä ovat marginaalisia niin säätiedotuksetkin voi tehdä vapaammin. Gabs FM radioasema antaa tästä hyvän esimerkin: 'luvassa Gaboroneen huomiseksi: osittain pilvistä ja lämmintä'. Ja siinä se. Ei puhettakaan lämpotila-asteista, saati tuulesta tai sen suunnasta tms.

Mittarin näyttäessä nyt varjossa +37 C mietityttää missä vaiheessa ennustus siirtyy lupaamaan 'kuumaa'.

Tenttiajan paineita

Tenttiajan lähestymisen huomaa luentosalissa ja henkilökunnan kahvihuoneessa. Stressitason nousua ja kiirettä on ilmassa, samoin opiskelijoiden aktivoituminen ja jopa lievä panikoituminen on viimeisillä luennoilla nähtävissä. Botswanan yliopistolla on myös tapana laatia kokeita, testejä, ennen varsinaista tenttirumbaa. Niiden tarkoituksena on valmistaa sekä opiskelijat että luennoitsijat loppukiriin.

Tieto omasta tasosta usein lisää opiskelijalle tenttiajan paineita. Opiskelijat käyvätkin tiuhaan kyselemässä testin tuloksia ja syitä sen mahdolliseen alhaiseen arvosteluun. Vaikka harva on tyytyväinen saamaansa vastaukseen kukaan ei juurikaan kysele miksei 'tästä voisi saada enempää pisteitä'. Ehkä käynti luennoitsijan luona rauhoittaa olo hetkellisesti. Toisaalta opiskelijalla on myös oikeus uuteen testiin, joka on kuitenkin riskipeliä: meni se paremmin tai huonommin kuin varsinainen testi niin se korvaa aiemmin saadun arvosanan.

Luennoitsijat puolestaan miettivät miten ehtiä paikkaamaan mahdolliset puutealueet ennen lopputenttien alkua. Mutta viimeisen luentokerran jälkeen kaikki rauhoittuu – hetkeen ei ole mitään muuta tehtävissä kuin lukemista ja tenttikysymysten laatimista.

Sain pitkästä aikaa ilon valvoa tenttejä, sillä täällä jokainen luennoitsija valvoo oman ryhmänsä ja valvontaa avustaa aina yksi kollega. Tenttikäytännöt ovat tiukasti säädeltyjä puolin ja toisin, mutta kirjalliset ohjeet koskevat vain opiskelijoita. Opiskelijoille suunnattu ohje on reilun 10 sivun mittainen nivaska määrittäen lähes kaiken mahdollisen aina mukaan tuotavien tarvikkeiden sijoittamisesta, vaatetuksesta ja ylimääräisen vaatetuksen paikasta ja äkillisen sairauskohtauksen hoitamisesta. Kahden opiskelijani juuri tenttiä edeltävä mahakipu hoitui kuitenkin hetken puhumalla.

Tenttikysymysten saapuminen saliin on monimutkainen prosessi. Luennoitsija laatii kysymykset ja toimittaa ne laitosjohtajan määrittämälle kollegalle, jonka tehtävänä on puoltaa tai olla puoltamatta laaditut kysymykset. Kun alkuperäiset tai muunnellut kysymykset ovat saaneet puollon ne toimitetaan ainelaitoksen johtajalle, jonka tehtävänä on hyväksyä ne tai pyytää muutoksia niihin ennen sitä. Hyväksynnän jälkeen kysymykset suljetaan kuoreen ja toimitetaan ns. tenttivirastoon, joka myöhemmin kopioi niitä riittävän määrän ja tuo ne tenttisaliin muun tarvittavan materiaalin kanssa.

Joka vuosi järjestelmä kuulemma vuotaa ja kysymyksiä päätyy tavalla tahi toisella opiskelijoille. Tästä syystä keskitetystä tenttivirastosta pyrittiin tänä vuonna pääsemään eroon, mutta muutos kaatui siihen, ettei keskushallinto kyennyt toimittamaan ainelaitoksille toimintavarmoja kopiokoneita, mustetta ja paperia ajoissa. Niinpä kuoret kerättiin viime tipassa tenttivirastoon, joka ei puolestaan ehtinyt varautua asiaan riittävässä määrin, jotta olisi saanut kopioitua ajoissa kaikkiin tentteihin kysymykset.

Tämän vuoden kysymysten vuotamisesta ei ole vielä ollut puhetta, mutta viime vuonna oli tapaus, jossa luennoitsija myi omia kysymyksiään opiskelijoille! Hän jäi kiinni asiasta. Kiinnijäämisen lisäksi ainut kuulemani ’fakta’ on se, että hän sai paitsi potkut niin rikoksestaan myös vankeustuomion. Tuomion pituudesta sen sijaan liikkuu monia versioita, samoin rikoksesta saadun hyödyn määrästä. Kuolemantuomio se ei kuitenkaan ollut, vaikka sellainenkin maassa on vielä vallalla.

Tenttikysymysten laatimisen lisäksi niiden arvostelu on monipolvinen prosessi. Luennoitsija pitää tentit lukkojen takana, arvostelee vastaukset ja hakee puollon samalta kollegalta joka puolsi itse kysymyksetkin. Lopulta hänen tulee hyväksyttää arvostelunsa sekä laitosjohtajalla että laitosneuvostolla. Jos arvostelutasossa on huomautettavaa sitä voidaan vielä laitosneuvostossakin rukata, ja senkin jälkeen tiedekunnan ja yliopiston hallintoelimet voivat puuttua rakenteellisiin asioihin eli esimerkiksi arvostelutasojen laitos- tai oppiainekohtaiseen erilaisuuteen. Ei siis ihme, että tenttiaika saa aikaan paineita paitsi opiskelijoille myös henkilökunnalle.