Kombi kulkee

Julkinen liikenne on Botswanassa hyvällä mallilla verrattuna moneen muuhun eteläisen Afrikan maahan. Ainakin sitä uskaltaa käyttää. Gaboronessakin työmatka kulkee sujuvasti 'kombilla' eli noin 12-x matkustajaa ottavalla pikkubussilla. Kyse on 'hiace' luokan autosta, joka on tuunattu penkein ja useimmiten poppikonein. 'Kombissa on tunnelmaa'.

Kombien reittikarttaa ei ole olemassa, ei ainakaan ostettavassa tai tutustuttavassa muodossa, vaan autojen numerot ja niitä vastaavat reitit oppii erehtymisen ja erehtymisen kautta. Minulle sopii neljän eri reitin autot, joista kaksi - Broadhurst 2 ja 5 - tuovat noin 200 metrin päähän kotiportista. Tlokweng 2 ja 5 ovat nopeampia , mutta ohittavat kodin lähes kilometrin päästä. Loppumatkan saa kävellä.

Ruuhka-aikaan kombi voi olla nopeampi kyyti kuin yksityisautoilu. Vaikka täkäläiset kombikuskit käyttäytyvät maltillisemmin kuin eteläafrikkalaiset tai esimerkiksi kenialaiset kollegansa, niin heillä on täälläkin ruuhkissa vahva etuajo-oikeus. Se ei perustu mihinkään kirjattuun sääntöön vaan puhtaaseen röyhkeyteen - tai asiakkaiden tarpeisiin päästä perille ajoissa. Viime kädessä kyse on kuitenkin rahasta. Usein kuskit saavat palkkansa joko provikkaperiaatteella ja/tai tietyn ajomäärän ja asiakkaiden jälkeen kaikki asetetun rajan ylittävät tulot tulevat kuskille. Tällöin on tärkeää tehdä mahdollisimman monta edestakaista reittiajoa, ja mahdollisimman täysillä autoilla.

Auton täyttöä varten osa kombeista käyttää niin sanottuja sisäänheittäjiä, jotka tunnistaa agressiivisesta viittoilusta ja kovasta äänestä, jolla potentiaalinen asiakas yritetään saada omaan autoon. Parhaimmillaan eri autojen sisäänheittäjät pääsevät keskenään käsirysyyn asiakkaista.

Kombi on bussin ja taksin risteymä, mutta lopulta ehkä kuitenkin lähempänä bussia. Se poimii ja pudottaa matkustajat missä vain reittinsä varrella, oli levikettä tai ei. Ja hintakaan ei päätä huimaa; kaupunkialueella taksa on 25 senttiä.

Lukukauden päätös lähestyy

Jälleen on se kiireisin aika lukukaudesta: tenttiperiodi. Opiskelijat ovat hermostuneen epävarmoja ja epätietoisia kaikesta, mutta viime lukukauteen verrattuna lähikollegat ovat yllättävän rauhallisia. Uusi matkailun laitos päätti hallinnoida itse tenttinsä, jolloin epävarmuuden, kiireen ja byrokratian ilmapiiriä luonut keskitetty yliopiston tenttitoimisto ei ole päässyt häiritsemään valmistautumista. Ainoa itsenäisyydestä aiheutunut lisätyö on ollut tenttikysymysten kopiointi ja vastapaperien hankinta.

Vastuu tenttiprosessin onnistumisesta luonnollisesti myös siirtyi laitokselle, mutta niin se on käytännössä vaikka hyödyntäisi tenttitoimistoa. Viime lukukauden luentojeni tentistä puuttuivat kysymyspaperit. Tenttitoimisto unohti toimittaa ne saliin. Siinä ei auttanut selitellä ’kenen syy’ ja levitellä käsiään, vaan oli juostava paperit ko. toimiston suurelta pöydältä, jotta opiskelijat saisivat kurssinsa päätökseen ajallaan. Onneksi kysymykset sentään oli kopioitu valmiiksi.

Itsenäisesti hallinnoituihin tentteihinkin voi toki sisältyä ’normaalia’ dramatiikkaa, sillä tenttiperiodi saa aikaan henkistä ja fyysistä painetta, joka joskus purkautuu yllättävillä tavoilla varsinaisessa tenttitilanteessa. Kurssini tentissä, joka minun tuli luennoitsijana valvoa yhdessä ennalta sovitun kollegan kanssa, yksi opiskelijoista alkoi pidellä päätään ensimmäisen puolituntisen jälkeen. Lopulta silmiä alkoi ilmeisen selvästi kirveltää, seurasi itkua ja käsi nousi ylös. Kyseessä oli migreenikohtaus, jonka seurauksena opiskelija kertoi menettäneensä näkökykynsä. Protokollan mukaan kysyin haluaako hän keskeyttää tentin… Hän ei varsinaisesti vastannut kysymykseen vaan kertoi ettei näe mitään. Totta, tyhmä kysymyshän se oli ja tulkitsin äkillisen kyvyttömyyden nähdä haluksi keskeyttää tentti. Talutin hänet salin ovelle, josta hänet vietiin yliopiston terveysklinikalle. Myöhemmin iltapäivällä sain klinikalta kirjeen, jossa todettiin opiskelijan olevan kyvytön opintoihin kyseisenä päivänä. Syytä ei kerrottu. Uusintatenttiin siis.

Terveyden äkillisen horjumisen lisäksi tenttitilaisuuksia vaivaa pyrkimys lunttaukseen. Esimerkiksi kännykät pyydetään jättämään sekä kirjallisissa että suullisissa ohjeissa laukkuihin tai valvojan pöydälle. Siitä huolimatta niitä saa kerätä tentin aikana pois. Opiskelijat räpläävät niitä ’salaa’, ja on vaikea sanoa mistä puhelimen käytössä on kulloinkin kyse. Ohjeiden mukaan opiskelija, jolla on kännykkä hallussaan tentin aikana tulisi automaattisesti hylätä. Se kuitenkin tuntuu hieman kovalta ratkaisulta. Tosin säännöt ovat kaikille selvät, joten kännykkäänsä tentissä käyttävä opiskelija tietää ottavansa riskin.

Silloin tällöin löytyy myös lunttilappuja. Paras kuulemani tapaus on viime vuodelta. Tenttivalvojat huomasivat varttuneemman opiskelijan käyttäytyvän hieman epäilyttävästi. Suuressa tiiviissä salissa he eivät päässeet aivan opiskelijan tuntumaan, mutta tentin loputtua he lähestyivät vastauspaperiaan palauttavaa opiskelijaa, joka huomasi tilanteen kehittyvän epämiellyttävään suuntaan. Opiskelija sujautti taskussaan olleen pienen paperinpalan suuhunsa ja alkoi jauhaa…

Valvojille jäivät tähteeksi vain vastauspaperit, joista selvisi, että kyseessä oli kasvatustieteiden opintojaan täydentävä peruskoulun opettaja! Hän oli ilmeisesti saanut oppinsa omassa luokassaan.

Vappua ilmassa?

Vappu ei täällä ole kummoinen juhla. Vapaapäivä toki, ainakin periaatteessa, mutta jopa opiskelijat jaksoivat olla kiusaksi saakka vappuaattona (vielä iltapäivällä...) yliopistolla ja kysymässä tenttimenestystään tai keskustelemassa opinnäytteistään. Teki mieleni kysyä 'etteikö teillä ole elämää', mutta tajusin kysymyksen paitsi epäsoveliaaksi oppiaineen ainoalle professorille ja myös sattuvan pahasti omaan nilkkaan... Hipsinkin pois heti kun olin saanut viimeisen graduopiskelijan kommentoiduksi hieman kello kolmen jälkeen.

Vappu ei täällä nimeä lukuunottamatta merkitse työläisten ja opiskelijoiden juhlaa. Marsseja tai banderolleja ei näy, ei vaikka on tärkeä vaalivuosi. Jotkut kollegani jopa ehdottivat palaveria vappupäivälle. Kerroin olevan kiireinen tuolloin. Varmaan... Kuulin että osa työkavereista jopa luennoi vappupäivänä: kello 08 aamulla... Ainoa kestävä johtopäätös on, että vappu on länsimainen keksintö - ja minä sen itäisen haaran kulttuurinen tuote. Toisaalta naapurissa Namibian pääkaupungin pääkadulla 'marssitaan kuin Kemissä ja Kotkassa' - ainakin takavuosina niin tehtiin ja nyt laman aikana siihen luulisi olevan erityistä tarvetta myös täällä Botswanassa.

Tällä viikolla yliopistolla muun muassa päätettiin, ettei uusia virkoja toistaiseksi täytetä ja palkkojen taso pidetään nykyisellään aiemmista suunnitelmista poiketen. Vappudemonstraatioihin olisi siis tarvetta, mutta yliopistoväkikin siirtyi jouhevasti huolehtimaan peltotilkuistaan ja karjastaan. Ehkä se on realismia.

Onneksi jääkiekon MM-kisojenkin aikana 'rakkaaseen vihamieheen' voi luottaa: Gaboronen ruotsalainen yhteisö oli päättänyt järjestää vappuaaton illanvieton. Paikalla oli noin 40 henkeä ja heitä ei näyttänyt haittaavan 200 vuotta sitten tapahtunut uusjako, muutamat suomalaisetkin saivat olla edelleen mukana kansankodin juhlassa. Isäntien johdolla muun muassa lauloimme 'Valbolgin lauluja', joiden joukossa oli myös Runebergin tuotantoa. Falukorvia ei ollut mutta muuta perusmakkaraa riitti, juomaa myös. Tack så mycket.

Ilmojen puolesta täällä on vappuisaa; hieman viileää (yli 20 C kuitenkin), tuulista ja yllättäen sateleekin ajoittain. Mutta toisin kuin Suomessa täällä mennään kohti talvea, kylmyyttä ja 'puutetta'. Ehkä se vie terän täkäläiseltä vapunvietolta.