Suomalainen matkailulehti pyysi minua listaamaan viisi kohdetta, joiden ”henkilökohtaisesti katson” olevan toiminnaltaan eettisiä ja täyttävän eettisen matkailun kriteerit. Paha tehtävä, sillä eettiselle matkailulle ja matkakohteelle ei ole olemassa yleispäteviä kriteerejä. Sen ongelman voi tosin ohittaa ja korvata henkilökohtaisella ja ajoittain joustavalla näkemyksellä eettisyydestä.
Toinen ongelma sen sijaan on periaatteellisempi: miksi matkailuun tulisi liittää ajatus eettisyydestä? Tyhmä kysymys kestävän ja yhteisöperusteisen matkailun tutkijalta, mutta voiko mikään matkailumuoto lopulta olla eettistä vai onko luonnonvarojen tuhlaaminen maiseman vaihtamisen, elämysten hakemisen tai muun ’travellauksen’ varjolla lähtökohtaisesti epäeettistä esimerkiksi suhteessa tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksiin ja kokemiin ympäristömuutoksiin. Ehkä mutta eroaako matkailu tässä suhteessa muista kulutuksen muodoista, kuten yksityisautoilusta, yökerhoista, kirjojen ostamisesta tai Intenetissä surffaamisesta - tuskin.
Ajatus matkailun eettisyydestä tai maailmaan parantavasta vaikutuksesta tuntuu hieman keinotekoiselta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen matkailuun pyrittiin Euroopassa liittämään eri kansakuntia yhdistäviä ja niitä lähentäviä ideologisia tavoitteita. Entisen vihollisen arkeen tutustuminen saattoi lähentää ihmisiä, mutta se(kään) ei estänyt seuraavaa maailmansotaa.
Palatakseni tähän päivään ja tuleviin; matkailun vaikutus esimerkiksi ilmastonmuutokseen on ilmeinen, joten miten eettistä minun tai matti meikäläisen matkailu esimerkiksi tänne eteläiseen Afrikkaan on vaikkapa Tuvalun saarella ilmastonmuutoksesta johtuvan nousevan merenpinnan kanssa taistelevien perheiden kannalta tai alta sulavan jään kanssa kamppailevien jääkarhujen näkökulmasta – etiikka kun ei koske yksin ihmislajia.
Eettiseen ja niin sanottuun vaihtoehtomatkailuun voi liittyä muitakin 'arveluttavia' piirteitä. Arveluttavia siksi, että vaihtoehtomatkailua ikään kuin myydään puhtaana massa- ja muun matkailun ongemista. Minustakin on esimerkiksi mielenkiintoista vierailla köyhissä kylissä ja slummeissa tai orpokodeissa, mutta taloudellisen tuen ohella on osin epäselvää millaisia sivuvaikutuksia matkailijoiden vierailuilla on paikallisyhteisöihin. Esimerkiksi täällä Botswanassa nuoret naiset ja tytöt kulkevat turistireittien varren kylissä minihameissa ja avonaisissa vaatteissa seuraten turistien pukeutumiskoodia – näin ainakin tutkijat asiaa selittävät. Itse en antaisi matkailulle tässä suhteessa näin suurta yksinoikeutta muutoksiin, sillä pienimmässkin kylässä jossa on sähköt on televisiokin. Silti matkailun osuutta ei voi ohittaa.
Pukeutumismallien ja tapojen muutos herättää kylissä sukupolvien välisiä ristiriitoja. Kulttuuristen kysymysten ja yhteisöjen toiminnan ohessa tulee muita haasteita. Samoja reittejä joita turistit käyttävät kulkevat muun muassa rekkamiehet lasteineen. Hieman yksinkertaistaen vähissä vaatteissa kulkevat nuoret saavat muita todennäköisemmin ehdotuksia, ja joskus taloudellinen houkutus ylittää järjen. Sen seurauksena pohjoisessa Botswanassa pahimmat HIV/AIDS tilastot tulevat eriyisesti matkailun käyttämiltä alueilta. Silti matkailijat – olivat he liikkeellä eettisesti tai muuten vaan – eivät suoraan ole vaikuttamassa ja vastuussa nousevista tartuntatilastoista esimeriksi Kasanessa ja Maunissa. Mutta eettinenkin matkailija tarvitsee päivittäisen pullotetun vetensä, saippuansa ja ruokansa yms., ja nämä hyödykkeet tulevat Botswanassa keskimäärin 80 prosenttisesti maan ulkopuolelta rekkalasteittain.
Samoin ns. slummimatkailun on havaittu lisäävän katulasten määrää. Koulussa istumisen sijaan turistien kolikoiden perässä juokseminen on antoisampaa. Se on luultavasti myös kivempaa. Vaihtoehto- ja vapaaehtoismatkailuun liittyvä ajatus ’matkaile ja maailma pelastuu’ ei välttämättä täytäkään kaikkia eettisyyden periaatteita kaikille. Toisaalta siitä ei voi olla pelkkää haittaakaan, että samalla kun ’täytyy matkailla’ niin pyrkii hyödyttämään kohdealuetta, paikallisia ihmisiä ja yhteisöjä ja jättämään niihin muutakin kuin roskansa.
Lopulta on kuitenkin hyvä tunnustaa yksikertaiset tosiasiat: matkailu on kuluttamisen muoto ja kuluttaminen sananmukaisesti kuluttaa. Se kohdistuu kulutusmuodosta riippuen lompakkoon ja 'naamaa' mutya aina lopulta ympäristöön. Näillä varauksilla ja ikään kuin viranpuolesta sain aikaan seuraavan listan, joka pyrkii kattamaan erilaisia ’kohteita’ erilaisille matkailijoille – jokaiselle pitäisi olla jotakin tarjolla. Alkuperäinen pyyntö oli toimittaa Top 5 lista, siitä tuli Down 6:
Kaoko Information Centre
Osoite: Opuwo, Namibia
Pienen tieto’keskuksen’ keltaisen päärakennuksen infrastruktuuri ja materiaalivirrat eivät ole suuresti rasittaneet ympäristöä, mutta sieltä saatava tietovirta on paikallisesti ja eettisesti latautunutta. Tietokeskuksesta saa informaation lisäksi opaspalveluja lähellä sijaitseviin ovahimba –kyliin, joissa vierailu tehdään isäntien ja emäntien ehdoilla.
Joiku-Kotsamo
Osoite: Saariselkä, Inari, Suomi
Paikallisesti omistettu ja toimiva safariyritys Suomen Lapissa, joka tarjoaa monikulttuurisesti ohjelmapalveluja ilman suuria vuotoja aluetaloudesta. Palveluja saatavissa saamenkulttuurista joogaan, porolla ja moottorikelkalla.
Wilderness Safaris
Osoite: eteläinen Afrikka, http://www.wilderness-safaris.com/index.jsp
Luksus ei voi olla eettistä? Wilderness Safaris työllistää noin 2 500 henkilöä, joista yli puolet tulee toimipisteiden lähikylistä. Useissa tapauksissa lähiyhteisöt ovat myös yrityksen vuokranantajia ja kumppaneita. Yritys toimii seitsemässä eteläisen Afrikan maassa. Monikansallisuuden taakkaa kevennetään yrityksen kehittämillä erillisohjelmilla, jotka tähtäävät lähiyhteisöjen ja erityisesti lasten ympäristökasvatukseen, HIV/AIDS ongelman hallintaan, ympäristötutkimukseen ja ilmastonmuutoksen ehkäisyyn.
Overwin Lodge / Ubombo Children’s Care Village
Osoite: Ubombo, Zululand, KwaZulu-Natal, Etelä-Afrikka
Vuonna 1924 rakennetussa talossa toimiva pieni majoitusyritys tarjoaa mahdollisuuden auttaa erästä Etelä-Afrikan synkimpien HIV/AIDS, työttömyys- ja malaria tilastojen vaivaamaa aluetta. Lupaa vastaan voit vierailla isäntiesi Dawn ja David Ironsin perustamassa hylättyjen tai orpojen lasten suojatalossa, josta ulos tullessasi olet muuttunut – tai jo sisään mennessäsi paatunut. Sosiaalipornoa? Ehkä, mutta avullasi on merkitystä. Lisäksi voit tukea muuta paikallista yritystyötoimintaa ostamalla kylässä valmistettua keramiikkaa ja perinteisiä asuja.
Oodi Weavers (Lentswe-la-Oodi Weavers)
Osoite: Oodin kylä, Botswana
Ruotsalaisen pariskunnan 1970-luvun alussa Kalaharin laidalle perustama osuuskunta, joka alun perin käynnistettiin tarjoamaan erityisesti yksinjääneille ja syrjäytyneille naisille työ- ja elinmahdollisuuksia. Osuuskunta myy käsitöitä ja samalla voi tutustua niiden valmistusprosessiin. Värikkäiden seinäryijyjen tuotto menee suoraan paikallisyhteisölle. Heja Sverige!
Lähikuppila
Osoite: löytyy lähes joka kunnasta, useimmista lukuisia
Eettinen matkakohde, elämys todelliselle vaihtoehtomatkailijalle, joka ei halua kuormittaa lentomaileilla tai autoilulla ilmakehää. Salaattipöytä todennäköisesti puuttuu, mutta hiukoessa valitse sametinpehmeä höyrymakkara, jonka lihapitoisuus ei nouse jauhopitoisuuden ohi. Näin vähennät ruuan tuotantokustannuksia ja ympäristökuormitustasi.
Viime mainittu saattaa näistä olla se eettisin. Yllättävää kyllä se voi myös olla ’kansainvälisin’. Ainakin sillä argumentilla – ’Tervetuloa kansainväliseen tunnelmaan’ - omaa mutta valitettavasti jo suljettua lähikuppilaani Kiimingissä vielä pari vuotta sitten mainostettiin. Eikä sen syrjäyttänyt kilpailija ole nimensä puolesta nurkkakuntainen, mutta kotoisaa olohuoneenjatketta Casasta(kaan) ei ole tullut. Nyt täällä on tyytyminen äänekkääseen ja rähjäiseen Tavernaan, joka onneksi myy tuotteitaan ulos kassiin, ikään kuin doggy baginä. Vuh!
torstai 30. lokakuuta 2008
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Juoksee lasten ja koirien kanssa
Jotkin länsimaiset tavat, jotka otamme itsestään selvyyksinä, voivat täällä herättää lievää kummastusta. Lenkkeily on yksi niistä tavoista. Tosin monet terveellisistä elämäntavoista puhuvat ja niistä huolehtivat asiantuntijat tuntuvat olevan tuskallisen tietoisia siitä, että kyseinen tapa on meillä jo hiipuvaa kansanperinnettä. Suomea ei enää juostaisi maailmankartalle.
Olen asettanut täällä vaatimattoman 10 kilometrin viikkotavoitteen. Siitä selviää näissä olosuhteissa parilla lenkillä ja ilman auringonpistosta. Auringon laskiessa ilma on viilentynyt jo alle +30 asteen ja silloin saa myös juosta suht' rauhassa. Aamulla tai aikaisemmin iltapäivällä on useimmiten hieman liian kuuma, mutta siitä huolimatta silloin saa myös helposti seuraa.
Pääkaupunki Gaboronessa juokseminen kääntää lähinnä päitä. Silloin tällöin joku lapsi tai nuori lyöttäytyy juoksemaan mukana, viime kätisenä pyrkimyksenä juosta ohi. Syrjemmällä sen sijaan saa seuraa melko varmasti.
Olin pari yötä Francistownin lähellä pienessä kylässä ja kävin molempina päivinä lenkillä. Ensimmäisellä kerralla mukanani seurasi lapsilauma, jonka kompositio vaihtui matkan kuluessa; osan porukasta hyytyessä uusia tuli matkan varrelta mukaan. Meno oli äänekästä ja kaikilla tuntui olevan hauskaa, etenkin lapsilla ja menoa sivusta katsovilla kyläläisillä.
Toisena päivänä odotin hieman kauemmin iltaan, jotta lapset olisivat jo asettuneet koteihinsa. Siitä ei seurannut juoksurauhaa. Nyt sain juosta koirien kanssa. Ne kuitenkin onneksi pitivät etäisyyden, hiljaisuuden ja väsyivät juoksevaan valkoiseen mieheen nopeammin kuin lapset.
Yhtä kaikki; täällä perisuomalainen 'yksinlenkkeily' on lopulta sosiaalinen harrastus, josta ei selviä tervehtimättä ihmisiä ja ilman ajoittaista juoksuseuraa. Joskus saa muunkin kaltaisia kommentteja; miehiä kiinnostaa mihin valkoisella miehellä on kiire, nuoret neidit(?) ehdottavat ilmeisen leikillään päästä mukaan juoksemaan 'kotiin' tai hieman 'aikuisemmat' pyytävät "herätä minut huomenaamulla...". Kuten tunnettua, ystäviä - etenkään hyviä ystäviä - ei koskaan ole liikaa. Siitä huolimatta en itse ole varma päteekö tämä sanonta mukaan lyöttäytyvään lenkkeilyseuraan tai muihin ehdotuksiin. Mutta täytyyhän ainakin lapsilla ilonsa olla.
Olen asettanut täällä vaatimattoman 10 kilometrin viikkotavoitteen. Siitä selviää näissä olosuhteissa parilla lenkillä ja ilman auringonpistosta. Auringon laskiessa ilma on viilentynyt jo alle +30 asteen ja silloin saa myös juosta suht' rauhassa. Aamulla tai aikaisemmin iltapäivällä on useimmiten hieman liian kuuma, mutta siitä huolimatta silloin saa myös helposti seuraa.
Pääkaupunki Gaboronessa juokseminen kääntää lähinnä päitä. Silloin tällöin joku lapsi tai nuori lyöttäytyy juoksemaan mukana, viime kätisenä pyrkimyksenä juosta ohi. Syrjemmällä sen sijaan saa seuraa melko varmasti.
Olin pari yötä Francistownin lähellä pienessä kylässä ja kävin molempina päivinä lenkillä. Ensimmäisellä kerralla mukanani seurasi lapsilauma, jonka kompositio vaihtui matkan kuluessa; osan porukasta hyytyessä uusia tuli matkan varrelta mukaan. Meno oli äänekästä ja kaikilla tuntui olevan hauskaa, etenkin lapsilla ja menoa sivusta katsovilla kyläläisillä.
Toisena päivänä odotin hieman kauemmin iltaan, jotta lapset olisivat jo asettuneet koteihinsa. Siitä ei seurannut juoksurauhaa. Nyt sain juosta koirien kanssa. Ne kuitenkin onneksi pitivät etäisyyden, hiljaisuuden ja väsyivät juoksevaan valkoiseen mieheen nopeammin kuin lapset.
Yhtä kaikki; täällä perisuomalainen 'yksinlenkkeily' on lopulta sosiaalinen harrastus, josta ei selviä tervehtimättä ihmisiä ja ilman ajoittaista juoksuseuraa. Joskus saa muunkin kaltaisia kommentteja; miehiä kiinnostaa mihin valkoisella miehellä on kiire, nuoret neidit(?) ehdottavat ilmeisen leikillään päästä mukaan juoksemaan 'kotiin' tai hieman 'aikuisemmat' pyytävät "herätä minut huomenaamulla...". Kuten tunnettua, ystäviä - etenkään hyviä ystäviä - ei koskaan ole liikaa. Siitä huolimatta en itse ole varma päteekö tämä sanonta mukaan lyöttäytyvään lenkkeilyseuraan tai muihin ehdotuksiin. Mutta täytyyhän ainakin lapsilla ilonsa olla.
torstai 16. lokakuuta 2008
Yliopisto tutkii vatsallaan
Tämä kirjoitus ei ole vegaaneille. En ole varma onko Botswana tai tuntemani eteläinen Afrikka tarkoitettukaan kasvissyöjille - ei ainakaan tiukimmat rajat eläinkunnan tuotteille asettaville ruokailijoille. Ja kaikkienhan on syötävä.
Muutama vuosi sitten sain pahan - pahimman koskaan - ruokamyrkytyksen pihvistä ja oheisesta kermakastikkeesta keskisessä Botswanassa. Sen jälkeen olen kartellut ruokapaikkoja joiden nimeen liittyy 'Grand Mama'. Kolmannen päivän jälkeen tauti katkesi lääkityksellä. Olo oli lievästi sanoen ohut ja kyljet kipeät. Mieli teki korkeintaan keittoa, mutta ei mitään eläinkuntaan perustuvaan - Grannyn pihvi oli vielä tuskanhikenä mielessä. Ravintolassa kasviskeitton maku oli tutunoloinen. Tarjoilija vahvisti tunteen; kasviskeitto oli tehty lihaliemeen. Lopulta pohjalta löytyi sattumiakin... Hyvin alkanut vegaanius loppui lyhyeen.
Hyvä niin, sillä ihminen joka on syönyt lihansa vain Suomessa ei välttämättä tiedä mureasta tai maukkaasta juuri mitään. Ja uskon että tuotannon eettisyyskin on täällä hyvin hallussa - siis jos hyväksyy ihmiseenkin eläimenä soveltaen periaatteen 'kettu on kettukeskeinen, ei myyräkeskeinen'. Ainakaan kapeista pilttuista eivät naudat joudu kärsimään vaan rajana ovat naapurimaat ja rajaseutujen karjavarkaat.
Yliopiston ruokalassa karjatalouden mureat tuotteet eivät kuitenkaan juuri näy. Menu on noin 90 prosenttisesti sama: riisiä tai 'pappia' ja kanaa. Lihaa on kerran viikossa, mutta silloinkin on kanaa tarjolla ja riisiä. Kana on toisinaan friteerattua, melkein kuin Kentucky Fried Chickenissä, joka avasi toissa vuonna laajennetun uuden ravintolansa Botswanassa. MacDonalds on sen sijaan pysytellyt poissa.
Vähäisestä menun vaihtelusta huolimatta yliopistoruokalan anti on hyvää. Se selittänee miksi paikat ovat puolen päivän jälkeisellä lounastauolla täynnä - eikä alle kahden euron hinta ole korkea täkäläisittäinkään. Kevyen kana-aterian voimin jaksaa pureutua iltapäivän kuumimpien tuntien jälkeen taas tutkimukseen, luentoihin ja opiskelijoiden huoliin arvosanoistaan.
Muutama vuosi sitten sain pahan - pahimman koskaan - ruokamyrkytyksen pihvistä ja oheisesta kermakastikkeesta keskisessä Botswanassa. Sen jälkeen olen kartellut ruokapaikkoja joiden nimeen liittyy 'Grand Mama'. Kolmannen päivän jälkeen tauti katkesi lääkityksellä. Olo oli lievästi sanoen ohut ja kyljet kipeät. Mieli teki korkeintaan keittoa, mutta ei mitään eläinkuntaan perustuvaan - Grannyn pihvi oli vielä tuskanhikenä mielessä. Ravintolassa kasviskeitton maku oli tutunoloinen. Tarjoilija vahvisti tunteen; kasviskeitto oli tehty lihaliemeen. Lopulta pohjalta löytyi sattumiakin... Hyvin alkanut vegaanius loppui lyhyeen.
Hyvä niin, sillä ihminen joka on syönyt lihansa vain Suomessa ei välttämättä tiedä mureasta tai maukkaasta juuri mitään. Ja uskon että tuotannon eettisyyskin on täällä hyvin hallussa - siis jos hyväksyy ihmiseenkin eläimenä soveltaen periaatteen 'kettu on kettukeskeinen, ei myyräkeskeinen'. Ainakaan kapeista pilttuista eivät naudat joudu kärsimään vaan rajana ovat naapurimaat ja rajaseutujen karjavarkaat.
Yliopiston ruokalassa karjatalouden mureat tuotteet eivät kuitenkaan juuri näy. Menu on noin 90 prosenttisesti sama: riisiä tai 'pappia' ja kanaa. Lihaa on kerran viikossa, mutta silloinkin on kanaa tarjolla ja riisiä. Kana on toisinaan friteerattua, melkein kuin Kentucky Fried Chickenissä, joka avasi toissa vuonna laajennetun uuden ravintolansa Botswanassa. MacDonalds on sen sijaan pysytellyt poissa.
Vähäisestä menun vaihtelusta huolimatta yliopistoruokalan anti on hyvää. Se selittänee miksi paikat ovat puolen päivän jälkeisellä lounastauolla täynnä - eikä alle kahden euron hinta ole korkea täkäläisittäinkään. Kevyen kana-aterian voimin jaksaa pureutua iltapäivän kuumimpien tuntien jälkeen taas tutkimukseen, luentoihin ja opiskelijoiden huoliin arvosanoistaan.
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Vihdoinkin kuuma - Finally its hot
Maatalousyhteiskunnassa kaikki kuulema pyörii sään ja sadon ympärillä. Täällä englanninkielinen sanonta 'kaikki puhuvasta säästä' pitää vielä hyvin kutinsa. Sadosta en tiedä.
Nyt odotellaan sateita, jotka ovat jo myöhässä, ja arvuutellaan tuleeko kuuma vai tosi kuuma päivä. Jälkimmäisiäkin on jo ollut. Ja tänään on myös sellainen tulossa.
Mikä kuitenkin huojentaa 'vieraan' mieltä on se, että myös paikalliset pitävät keliä ajoittain liian kuumana. Se hieman lannistaisi, jos kuulisi lapinmiehelle tyypillisiä kommentteja: 'eihän tämä vielä mithään, vastahan tässä lämmitelhään'.
Nyt odotellaan sateita, jotka ovat jo myöhässä, ja arvuutellaan tuleeko kuuma vai tosi kuuma päivä. Jälkimmäisiäkin on jo ollut. Ja tänään on myös sellainen tulossa.
Mikä kuitenkin huojentaa 'vieraan' mieltä on se, että myös paikalliset pitävät keliä ajoittain liian kuumana. Se hieman lannistaisi, jos kuulisi lapinmiehelle tyypillisiä kommentteja: 'eihän tämä vielä mithään, vastahan tässä lämmitelhään'.
maanantai 13. lokakuuta 2008
Zebras 0 - Mambas 1
Viikonloppuna oli Botswanan maajoukkueen viimeinen karsintapeli pääsystä jalkapallon 2010 maailmanmestaruusturnaukseen. Turnaus olisi lähellä, Etelä-Afrikassa, siis lähes kotioloissa, eli melkein kotikenttäedulla...
Kisat ovat tärkeät koko eteläiselle Afrikalle ja niihin on valmistauduttu useita vuosia. Kisojen uskotaan nostavan Etelä-Afrikan ja koko alueen matkailun uudelle tasolle ja lisäävän paitsi kansainvälistä näkyvyyttä myös ulkomaisia sijoituksia alueelle. Etelä-Afrikassa rakennetaan parasta aikaa kuumeisesti uusia ja korjataan vanhoja kenttiä. Ja moottoriteihin tulisi FIFA:n mukaan saada lisää kaistoja kisaliikenteelle jo olemassa olevien 2-4 rinnalle. Uusi metroyhteyskin on tulossa Jo'burgin ja Pretorian välille. Hankkeet ovat laahanneet hieman aikataulusta jäljessä, mutta Etelä-Afrikassa osataan muistuttaa että maa on selvinnyt aiemmin rugbyn ja kriketin maailmanmestaruuskisojen järjestämisestäkin. Ne eivät ole jääkiekon MM-kisojen kaltaisia pikkuturnajaisia.
Näiden rakennusurakoiden lisäksi murheena on rikollisuus. Se on ainakin tilastoissa saatu viime aikoina hieman laskemaan. Kuvaavaa kuitenkin on, että FIFA:n taannoisella vierailulla delegaation laukut ryöstettiin... Ei tainnut jäädä epäselväksi kenellekään, että ongelmaan on syytä paneutua ennen kuin kisaturistit saapuvat.
Mutta ei mennä asioiden edelle vaan takaisin viime viikonlopun peliin. Vieraileva joukkue oli Mosambik, jonka Botswana voitti aiemmin Maputossa pelatussa pelissä. Täkäläisittäin joukkueilla on 'kuvaavat' lempinimensä; Seeprat vastaan Mambat. Pelillä ei ollut enää panosta 2010 kisoihin pääsyn kannalta, sillä molemmat joukkueet olivat jo käytännössä karsiutuneet, mutta tulossa piti olla kiihkeä revanssi.
Päivällä kaupungilla näkyi siellä täällä yksittäisiä sinivalkomustaraidallisia paitoja. Myös muutamia isompia punapaitaisia ryhmiä liikkui ostoskeskuksissa. Aloituspotkun lähestyessä kotijoukkueen paitoja liikkui kaupungilla tihenevästi ja tööttäileviin autoihin ilmestyi myös liehuvia Botswanan lippuja. ’Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua.’
Lippuluukulla oli ruuhkaa ja tilannetta eivät helpottaneet sen tuntumaan pesiytyneet hämäräveikot. Kaikenlaista kokeilijaa kävi vieressä, mutta lopulta pääsimme koko perhe sisään ilman kummempia menetyksiä. Stadionin lehtereillä suurinta ääntä tuntuivat pitävän vierasjoukkueen kannattajat, ja myös kentällä punapaidat hallitsivat. Vierasmaalin jälkeen tunnelma jäi pysyvästi alas. Kotijoukkue hyökkäsi yhdellä kärjellä – numero seiska yritti kyllä muidenkin edestä. Ilmeisesti lievä tappio tuntui joukkueena paremmalta kuin riskillä hyökkääminen. Kotijoukkueen kannattajia alkoikin poistua reilusti ennen loppuvihellystä.
Niin teimme mekin – sinivalkomustaraidallisissa paidoissa. Seeprojen kohtalo oli sama kuin Huuhkajien; jäädä kotisohvalle 2010 katsomaan kun muut pelaavat.
Kisat ovat tärkeät koko eteläiselle Afrikalle ja niihin on valmistauduttu useita vuosia. Kisojen uskotaan nostavan Etelä-Afrikan ja koko alueen matkailun uudelle tasolle ja lisäävän paitsi kansainvälistä näkyvyyttä myös ulkomaisia sijoituksia alueelle. Etelä-Afrikassa rakennetaan parasta aikaa kuumeisesti uusia ja korjataan vanhoja kenttiä. Ja moottoriteihin tulisi FIFA:n mukaan saada lisää kaistoja kisaliikenteelle jo olemassa olevien 2-4 rinnalle. Uusi metroyhteyskin on tulossa Jo'burgin ja Pretorian välille. Hankkeet ovat laahanneet hieman aikataulusta jäljessä, mutta Etelä-Afrikassa osataan muistuttaa että maa on selvinnyt aiemmin rugbyn ja kriketin maailmanmestaruuskisojen järjestämisestäkin. Ne eivät ole jääkiekon MM-kisojen kaltaisia pikkuturnajaisia.
Näiden rakennusurakoiden lisäksi murheena on rikollisuus. Se on ainakin tilastoissa saatu viime aikoina hieman laskemaan. Kuvaavaa kuitenkin on, että FIFA:n taannoisella vierailulla delegaation laukut ryöstettiin... Ei tainnut jäädä epäselväksi kenellekään, että ongelmaan on syytä paneutua ennen kuin kisaturistit saapuvat.
Mutta ei mennä asioiden edelle vaan takaisin viime viikonlopun peliin. Vieraileva joukkue oli Mosambik, jonka Botswana voitti aiemmin Maputossa pelatussa pelissä. Täkäläisittäin joukkueilla on 'kuvaavat' lempinimensä; Seeprat vastaan Mambat. Pelillä ei ollut enää panosta 2010 kisoihin pääsyn kannalta, sillä molemmat joukkueet olivat jo käytännössä karsiutuneet, mutta tulossa piti olla kiihkeä revanssi.
Päivällä kaupungilla näkyi siellä täällä yksittäisiä sinivalkomustaraidallisia paitoja. Myös muutamia isompia punapaitaisia ryhmiä liikkui ostoskeskuksissa. Aloituspotkun lähestyessä kotijoukkueen paitoja liikkui kaupungilla tihenevästi ja tööttäileviin autoihin ilmestyi myös liehuvia Botswanan lippuja. ’Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua.’
Lippuluukulla oli ruuhkaa ja tilannetta eivät helpottaneet sen tuntumaan pesiytyneet hämäräveikot. Kaikenlaista kokeilijaa kävi vieressä, mutta lopulta pääsimme koko perhe sisään ilman kummempia menetyksiä. Stadionin lehtereillä suurinta ääntä tuntuivat pitävän vierasjoukkueen kannattajat, ja myös kentällä punapaidat hallitsivat. Vierasmaalin jälkeen tunnelma jäi pysyvästi alas. Kotijoukkue hyökkäsi yhdellä kärjellä – numero seiska yritti kyllä muidenkin edestä. Ilmeisesti lievä tappio tuntui joukkueena paremmalta kuin riskillä hyökkääminen. Kotijoukkueen kannattajia alkoikin poistua reilusti ennen loppuvihellystä.
Niin teimme mekin – sinivalkomustaraidallisissa paidoissa. Seeprojen kohtalo oli sama kuin Huuhkajien; jäädä kotisohvalle 2010 katsomaan kun muut pelaavat.
tiistai 7. lokakuuta 2008
Muti business - as usual
Tutkimusstrategian suunnittelukokouksen jälkeen puhuimme ajankohtaisista asioista; politiikasta ja rikollisuudesta. Kollegani sukulaismies on poliisi jonka mukaan suuria muutoksia ei ole viime aikoina tapahtunut niin sanotuissa tavanomaisissa rikoksissa. Itsenäisyyspäiväkin tuotti normaalia 'laihemman' tuloksen. Silti kiire ei ole helpottanut - pikemminkin päinvastoin. Syynä ovat tulevat presidentin vaalit, joissa kansa ei valitse maan johtajaa suoraan vaan välillisesti puoluevaalien kautta.
Mikä on vaalien lähestymisen ja rikollisuuden muutoksen suhde? Sitä on vaikea ulkopuolisen äkkipäätään arvata, ja vaikka olisi lukenut Mma Ramotsewen etsiväseikkailuista tai hieman vaikeammin löytyviä Unity Dow'n rikoskirjoja niin asia yllättää kuin märkä rätti vasten kasvoja. Etenkin kun sen kuulee kahvikuppi kädessä ilmastoidussa yliopistotilassa kollegoilta ikään kuin arkipäiväisenä asiana.
Kyse on mutista. Se on traditionaaliseen parantamiseen liittyvä aine, jota tehdään pääosin erilaisista rohdoista ja muista luonnon aineista. Mutta sen käyttöön ja valmistamiseen liittyy myös toisinaan synkkiä piirteitä, sillä voimakkaampaa lääkettä - mutia - saa käyttämällä ainesosana ihmiskehon osia... Erityisen voimakasta mutia saa pienistä lapsista, koska he ovat 'puhtaita ja viattomia' toisin kuin aikuiset. Perusteluosa pitänee hyvin paikkansa.
Tästä johtuen etenkin maaseudulla katoaa lapsia 'selittämättömällä' tavalla. Kysyntä on ympärivuotista, sillä mutia käytetään kuulema myös liiketoimien menestyksen takaamiseen. Poliisin mukaan varsinainen 'muti -sesonki' on kuitenkin nyt vasta alussa, sillä vaalikuumeen noustessa yhä useammat poliittiset ehdokkaat tulevat kaipaamaan lisätukea, jonka 'vain kyllin voimakas' muti voi heille antaa.
Mutin käyttöön liittyy omat riskinsä. Vaikka oikeusasteissa käytön todistaminen on osoittautunut vaikeaksi, niin asiasta epäillyt liikemiehetkin ovat toisinaan kohdanneet 'selittämättömästi' päiviensä päättymisen. Vastaavalla tavalla sangomat - eräänlaiset noitatohtorit jotka mutia valmistavat ja myyvät - ovat joutuneet pakenemaan yön selkään palavista kodeistaan, jos lapsia on lähiseudulla alkanut katomaan. Tämä on puolestaan tehnyt muti -kaupasta ja sieppauksista enenevässä määrin ulkopuolisesti organisoitua.
Botswanalla ja erityisesti pääkaupunki Gaboronella on modernit kasvot ja enemmän tummennettua lasiseinää valtion virastotaloissa kuin kotosuomessa Nokian konttoreissa. Silti perinteinen yhteiskunta uskomuksineen tulee paikoin raaputtamalla esiin sekä hyvine että huonoine puolineen.
Mikä on vaalien lähestymisen ja rikollisuuden muutoksen suhde? Sitä on vaikea ulkopuolisen äkkipäätään arvata, ja vaikka olisi lukenut Mma Ramotsewen etsiväseikkailuista tai hieman vaikeammin löytyviä Unity Dow'n rikoskirjoja niin asia yllättää kuin märkä rätti vasten kasvoja. Etenkin kun sen kuulee kahvikuppi kädessä ilmastoidussa yliopistotilassa kollegoilta ikään kuin arkipäiväisenä asiana.
Kyse on mutista. Se on traditionaaliseen parantamiseen liittyvä aine, jota tehdään pääosin erilaisista rohdoista ja muista luonnon aineista. Mutta sen käyttöön ja valmistamiseen liittyy myös toisinaan synkkiä piirteitä, sillä voimakkaampaa lääkettä - mutia - saa käyttämällä ainesosana ihmiskehon osia... Erityisen voimakasta mutia saa pienistä lapsista, koska he ovat 'puhtaita ja viattomia' toisin kuin aikuiset. Perusteluosa pitänee hyvin paikkansa.
Tästä johtuen etenkin maaseudulla katoaa lapsia 'selittämättömällä' tavalla. Kysyntä on ympärivuotista, sillä mutia käytetään kuulema myös liiketoimien menestyksen takaamiseen. Poliisin mukaan varsinainen 'muti -sesonki' on kuitenkin nyt vasta alussa, sillä vaalikuumeen noustessa yhä useammat poliittiset ehdokkaat tulevat kaipaamaan lisätukea, jonka 'vain kyllin voimakas' muti voi heille antaa.
Mutin käyttöön liittyy omat riskinsä. Vaikka oikeusasteissa käytön todistaminen on osoittautunut vaikeaksi, niin asiasta epäillyt liikemiehetkin ovat toisinaan kohdanneet 'selittämättömästi' päiviensä päättymisen. Vastaavalla tavalla sangomat - eräänlaiset noitatohtorit jotka mutia valmistavat ja myyvät - ovat joutuneet pakenemaan yön selkään palavista kodeistaan, jos lapsia on lähiseudulla alkanut katomaan. Tämä on puolestaan tehnyt muti -kaupasta ja sieppauksista enenevässä määrin ulkopuolisesti organisoitua.
Botswanalla ja erityisesti pääkaupunki Gaboronella on modernit kasvot ja enemmän tummennettua lasiseinää valtion virastotaloissa kuin kotosuomessa Nokian konttoreissa. Silti perinteinen yhteiskunta uskomuksineen tulee paikoin raaputtamalla esiin sekä hyvine että huonoine puolineen.
maanantai 6. lokakuuta 2008
Kirjasto palvelee - Library serving research
Yliopiston kirjasto yllättää täällä positiivisesti. Rakennus on uusi ja sisältöäkin löytyy. Myös sähköisiä julkaisusarjoja on tarjolla - vain yhteys ainelaitoksilta niiden lukemiseen on hieman hidas mutta kuitenkin toimiva.
Uusille työntekijöille annetaan ensimmäisellä käyntikerralla opastettu kierros 'oman' kirjastovirkailijan johdatuksella. Se vähentää jatkossa harhailua.
Kirjaston keskeisenä tavoitteena on palvella tutkimusta. Se sisältää myös opiskelijoiden opinnäytetöiden tukemisen, mutta äänekkäitä muita häiritseviä lukukinkereitä ei juuri suvaita. Niille on paikka ja aika kirjaston ulkopuolella.
Kirjaston palvelutehtävä näkyy puheiden lisäksi myös aukioloajoissa. Perjantaita lukuunottamatta kirjasto on auki hyvin myöhään, esimerkiksi sunnuntai iltaisinkin kello 23 asti! Kirjasto järjestää myös monitieteisiä seminaareja ja esitelmätilaisuuksia. Harmi että kehitysyhteistyötä harjoitetaan yksisuuntaisesti pohjoisesta tänne globaaliin etelään.
Uusille työntekijöille annetaan ensimmäisellä käyntikerralla opastettu kierros 'oman' kirjastovirkailijan johdatuksella. Se vähentää jatkossa harhailua.
Kirjaston keskeisenä tavoitteena on palvella tutkimusta. Se sisältää myös opiskelijoiden opinnäytetöiden tukemisen, mutta äänekkäitä muita häiritseviä lukukinkereitä ei juuri suvaita. Niille on paikka ja aika kirjaston ulkopuolella.
Kirjaston palvelutehtävä näkyy puheiden lisäksi myös aukioloajoissa. Perjantaita lukuunottamatta kirjasto on auki hyvin myöhään, esimerkiksi sunnuntai iltaisinkin kello 23 asti! Kirjasto järjestää myös monitieteisiä seminaareja ja esitelmätilaisuuksia. Harmi että kehitysyhteistyötä harjoitetaan yksisuuntaisesti pohjoisesta tänne globaaliin etelään.
sunnuntai 5. lokakuuta 2008
Tutkimusstrategioita - New Strategies for Research
Kävin itsenäisyyspäivän jälkeen Etelä-Afrikassa. Lähtö viivästyi kun autosta puuttui yksi asiakirja, jota ilman matka olisi pysähtynyt rajalle. Ja ei vain matka vaan myös auto - ilman nyt puuttuvaa paperia auto olisi jäänyt siihen paikkaan missä poliisi auton pysäyttää. Se olisi tapahtunut viimeistään tullialueen Etelä-Afrikan puoleisella ulkoportilla.
Keskiviikon auto seisoi pihalla 'turvassa'. Torstaiaamuna ajoin riskillä hakemaan lisenssiä. Olin tiehallinnon toimiston edessä kello 07:15, edessäni jo 18 jonottajaa... erinäiset paperiniput käsissään. Toimisto avasi ovensa hieman myöhässä kello 7:50. Ilmeisesti virkailijoiden 'jaloissa' painoi vielä itsenäisyyspäivä - siitä huolimatta 20 minuuttia myöhemmin olin saanut kaikki asiakirjat käteeni. Eikun matkaan.
Lähdön viivästyksestä johtuen yksi kokous ehti mennä ohi, mutta jäljelle jääneissä ei siten tarvinnut pitää hoppua. Pretorian yliopistolla ehdin keskustella kollegojen kanssa paitsi yleisistä ajankohtaisista politiikan kuvioista myös tutkimuspolitiikasta.
Etelä-Afrikassa on kymmeniä yliopistoja, joista vain kourallinen on ns. kansainvälistä tasoa. Maanosan 'paras' - miten se sitten määritetäänkään - yliopisto sijaitsee Cape Townissa; University of Cape Town on rankattu 300 parhaan yliopiston joukkoon maailmassa. Esimerkiksi Oulun yliopisto sijoittuu seuraavan sadan joukkoon ja Pretorian yliopisto puolestaan Oulusta seuraavalle tasolle eli 500 parhaan ryhmään.
Huolimatta Etelä-Afrikan suurista resursseista maan yliopistopolitiikassa keskustellaan siitä, mille aloille maassa tulisi keskittyä tutkimuksessa. Kyse on pitkälti resursseista. Esimerkiksi Natalin yliopiston rehtori kirjoitti reilu pari viikkoa sitten kolumnissaan, että luonnontieteiden sijaan yhteiskuntatieteellisen ja humanistisen tutkimuksen roolia olisi nykyisestä vahvistettava. Kyse on tietyssä mielessä nollasummapelistä eli vastaavasti luonnontieteellisen tutkimuksen osuus laskisi.
Tätä tutkimuspoliittista kantaansa hän perusteli kolmella asialla. Ensimmäinen tekijä ovat näytöt. Maassa tehdystä tutkimuksesta kansainvälisesti arvostetuinta on ollut yhteiskuntatieteellinen ja humanistinen tutkimus. Ne alat ovat myös edesauttaneet etelä-afrikkalaisten saamia Nobelin palkintoja. Osa niistä on tosin ollut luonteeltaan poliittisia tunnustuksia kuten Mandelan ja Klerkin saama rauhanpalkinto.
Toisena syynä ovat tutkimusmahdollisuudet. Etelä-Afrikka ja sen lähialue tarjoaa ikään kuin laboratoriotilan yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle ja kulttuurintutkimukselle. Alue kiinnostaa myös kansainvälistä tieteellistä yhteisöä ja tutkijoita. Tämä tukee tutkimustoiminnan kansainvälistymistä ja tehdyn tutkimuksen saamaa kansainvälistä huomiota ja merkitystä.
Kolmanneksi ja ei ehkä vähäisimmäksi perusteeksi hän nosti rahan. Luonnontieteellinen kokeellinen tutkimus edellyttää runsaasti resursseja laitteisiin ja materiaaleihin. Ilman suuria panostuksia infrastruktuuriin ei luonnontieteissä ole käytännössä mahdollista tehdä kansainvälisen tason tutkimusta. Tai se on ainakin hyvin vaikeaa. Rahasta on pulaa ja vähenevien resurssien ja kovenevan kilpailun myötä erikoistuminen 'pehmeisiin' tieteisiin voisi tuottaa kansainvälisesti paremman ja korkealuokkaisemman tuloksen. Samalla hän korosti sitä, että tutkimusraha tulisi jakaa ensisijaisesti huippuyksiköihin.
Yhteiskuntatieteellisesti suuntautuneena tutkijana on helppo olla rehtorin kanssa samaa mieltä. Siitä huolimatta herää kysymys, miten Etelä-Afrikka aikoisi jatkossa ylläpitää ja kehittää tuotannollista toimintaa teknillisilla aloilla ilman panostusta myös 'koviin' luonnontieteisiin kuten kemiaan, fysiikkaan ja matematiikkaan. Viime mainittu ei tosin tarvitse suuria laiteinvestointeja.
Vaikka kaivosteollisuus on pudonnut kakkossijalle voimakkaasti kasvaneen matkailutalouden taakse, eivät edelleen tärkeät kaivokset ja jalostustoiminta tai perinteinen maatalous pyöri yksin sosiaalisten konstruktioiden tai poliittisten analyysien varassa, vaan ne edellyttävät tehokkaampia ja uudenlaisia tuotantoprosesseja kasvavien kustannusten, ilmastonmuutoksen ja esim. HIV/AIDS työväestövaikutusten vuoksi. Esimerkiksi jo nyt osa viinitilojen sadosta jää kuulema korjaamatta työvoiman vähyydestä johtuen. Sen pitäisi kiinnostaa paitsi maaseudun rakennemuutosta HIV/AIDSn varjossa tutkivaa yhteiskuntatieteilijää myös koneellista poimintamallia suunnittelevaa insinööriä, puhumattakaan suomalaisesta kuluttajasta lämmittelemässä talvi-iltana takan ääressä, kädessään lasi vielä edullista etelä-afrikkalaista punaviiniä.
Keskiviikon auto seisoi pihalla 'turvassa'. Torstaiaamuna ajoin riskillä hakemaan lisenssiä. Olin tiehallinnon toimiston edessä kello 07:15, edessäni jo 18 jonottajaa... erinäiset paperiniput käsissään. Toimisto avasi ovensa hieman myöhässä kello 7:50. Ilmeisesti virkailijoiden 'jaloissa' painoi vielä itsenäisyyspäivä - siitä huolimatta 20 minuuttia myöhemmin olin saanut kaikki asiakirjat käteeni. Eikun matkaan.
Lähdön viivästyksestä johtuen yksi kokous ehti mennä ohi, mutta jäljelle jääneissä ei siten tarvinnut pitää hoppua. Pretorian yliopistolla ehdin keskustella kollegojen kanssa paitsi yleisistä ajankohtaisista politiikan kuvioista myös tutkimuspolitiikasta.
Etelä-Afrikassa on kymmeniä yliopistoja, joista vain kourallinen on ns. kansainvälistä tasoa. Maanosan 'paras' - miten se sitten määritetäänkään - yliopisto sijaitsee Cape Townissa; University of Cape Town on rankattu 300 parhaan yliopiston joukkoon maailmassa. Esimerkiksi Oulun yliopisto sijoittuu seuraavan sadan joukkoon ja Pretorian yliopisto puolestaan Oulusta seuraavalle tasolle eli 500 parhaan ryhmään.
Huolimatta Etelä-Afrikan suurista resursseista maan yliopistopolitiikassa keskustellaan siitä, mille aloille maassa tulisi keskittyä tutkimuksessa. Kyse on pitkälti resursseista. Esimerkiksi Natalin yliopiston rehtori kirjoitti reilu pari viikkoa sitten kolumnissaan, että luonnontieteiden sijaan yhteiskuntatieteellisen ja humanistisen tutkimuksen roolia olisi nykyisestä vahvistettava. Kyse on tietyssä mielessä nollasummapelistä eli vastaavasti luonnontieteellisen tutkimuksen osuus laskisi.
Tätä tutkimuspoliittista kantaansa hän perusteli kolmella asialla. Ensimmäinen tekijä ovat näytöt. Maassa tehdystä tutkimuksesta kansainvälisesti arvostetuinta on ollut yhteiskuntatieteellinen ja humanistinen tutkimus. Ne alat ovat myös edesauttaneet etelä-afrikkalaisten saamia Nobelin palkintoja. Osa niistä on tosin ollut luonteeltaan poliittisia tunnustuksia kuten Mandelan ja Klerkin saama rauhanpalkinto.
Toisena syynä ovat tutkimusmahdollisuudet. Etelä-Afrikka ja sen lähialue tarjoaa ikään kuin laboratoriotilan yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle ja kulttuurintutkimukselle. Alue kiinnostaa myös kansainvälistä tieteellistä yhteisöä ja tutkijoita. Tämä tukee tutkimustoiminnan kansainvälistymistä ja tehdyn tutkimuksen saamaa kansainvälistä huomiota ja merkitystä.
Kolmanneksi ja ei ehkä vähäisimmäksi perusteeksi hän nosti rahan. Luonnontieteellinen kokeellinen tutkimus edellyttää runsaasti resursseja laitteisiin ja materiaaleihin. Ilman suuria panostuksia infrastruktuuriin ei luonnontieteissä ole käytännössä mahdollista tehdä kansainvälisen tason tutkimusta. Tai se on ainakin hyvin vaikeaa. Rahasta on pulaa ja vähenevien resurssien ja kovenevan kilpailun myötä erikoistuminen 'pehmeisiin' tieteisiin voisi tuottaa kansainvälisesti paremman ja korkealuokkaisemman tuloksen. Samalla hän korosti sitä, että tutkimusraha tulisi jakaa ensisijaisesti huippuyksiköihin.
Yhteiskuntatieteellisesti suuntautuneena tutkijana on helppo olla rehtorin kanssa samaa mieltä. Siitä huolimatta herää kysymys, miten Etelä-Afrikka aikoisi jatkossa ylläpitää ja kehittää tuotannollista toimintaa teknillisilla aloilla ilman panostusta myös 'koviin' luonnontieteisiin kuten kemiaan, fysiikkaan ja matematiikkaan. Viime mainittu ei tosin tarvitse suuria laiteinvestointeja.
Vaikka kaivosteollisuus on pudonnut kakkossijalle voimakkaasti kasvaneen matkailutalouden taakse, eivät edelleen tärkeät kaivokset ja jalostustoiminta tai perinteinen maatalous pyöri yksin sosiaalisten konstruktioiden tai poliittisten analyysien varassa, vaan ne edellyttävät tehokkaampia ja uudenlaisia tuotantoprosesseja kasvavien kustannusten, ilmastonmuutoksen ja esim. HIV/AIDS työväestövaikutusten vuoksi. Esimerkiksi jo nyt osa viinitilojen sadosta jää kuulema korjaamatta työvoiman vähyydestä johtuen. Sen pitäisi kiinnostaa paitsi maaseudun rakennemuutosta HIV/AIDSn varjossa tutkivaa yhteiskuntatieteilijää myös koneellista poimintamallia suunnittelevaa insinööriä, puhumattakaan suomalaisesta kuluttajasta lämmittelemässä talvi-iltana takan ääressä, kädessään lasi vielä edullista etelä-afrikkalaista punaviiniä.
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Itsenäisyyspäivä - Happy Independence Day
Itsenäisyyspäivä takana. Juhlinta oli paikallisillakin maltillista. Presidentti Ian Khama - Lieutenant General Seretse Khama Ian Khama, kuten koko nimi täkäläisittäin menee - jäähdytti menoa kehottamalla ihmisiä juhlistamaan päivää kotipaikkansa Kgotlassa, perinteisessä kokoontumispaikassa. Ja yllättävää kyllä, ihmiset tekivät niin. Naapuribaarissakin oli vain kourallinen juhlijoita, vähemmän kuin normaalina keskiviikkona tai viikonloppuna.
Armeija ehti jopa harjoitella ilotulitusta kaksi viikkoa sitten. Ammunta näkyi hyvin pihallemme, mutta jalkapallostadionille suunniteltu juhla peruttiin presidentin kehotuksen voimalla.
Kehotuksen taustalla oli ainakin se, että presidentti Khama on käynyt viime aikoina kamppanjaa juopottelun kitkemiseksi. Kieltämättä täälläkin osataan kääntää korkkia oikeaan suuntaan, ja julkinen virtsaaminen ei ole mikään suomalaisten kaupunkilaisten yksinoikeus. Naapuribaarimme lähitalot ovat jopa ajautuneet laittamaan virtsaamiskieltokylttejä aitoihinsa ja Ympäristö- ja matkailuministeriö on käynyt asiasta brosyyrikamppanjaa; koskahan Matkailun edistämiskeskus tarttuu asiaan Suomessa.
Paikalliset panimot Kgalagadi Breweries Limited (KBL) ja Botswana Breweries Limited (BBL) ovat riitauttanut Khaman ajaman alkoholin lisäveron - tai siihen johtavan hallintomenettelyn. Aika näyttää miten siinä prosessissa käy, mutta ainakin kehotus hillitsi paitsi äänekästä juhlintaa myös myyntiä: 1-0 Khamalle.
Itsenäisyyspäivän pyhä päättyi parin tunnin sähkökatkokseen, joka sekin saattoi viedä juhlien jatkolta terää. Kaikesta huolimatta: hyvää 42 vuotisjuhlaa maalle, joka antoi minullekin viime viikolla oleskeluluvan.
Armeija ehti jopa harjoitella ilotulitusta kaksi viikkoa sitten. Ammunta näkyi hyvin pihallemme, mutta jalkapallostadionille suunniteltu juhla peruttiin presidentin kehotuksen voimalla.
Kehotuksen taustalla oli ainakin se, että presidentti Khama on käynyt viime aikoina kamppanjaa juopottelun kitkemiseksi. Kieltämättä täälläkin osataan kääntää korkkia oikeaan suuntaan, ja julkinen virtsaaminen ei ole mikään suomalaisten kaupunkilaisten yksinoikeus. Naapuribaarimme lähitalot ovat jopa ajautuneet laittamaan virtsaamiskieltokylttejä aitoihinsa ja Ympäristö- ja matkailuministeriö on käynyt asiasta brosyyrikamppanjaa; koskahan Matkailun edistämiskeskus tarttuu asiaan Suomessa.
Paikalliset panimot Kgalagadi Breweries Limited (KBL) ja Botswana Breweries Limited (BBL) ovat riitauttanut Khaman ajaman alkoholin lisäveron - tai siihen johtavan hallintomenettelyn. Aika näyttää miten siinä prosessissa käy, mutta ainakin kehotus hillitsi paitsi äänekästä juhlintaa myös myyntiä: 1-0 Khamalle.
Itsenäisyyspäivän pyhä päättyi parin tunnin sähkökatkokseen, joka sekin saattoi viedä juhlien jatkolta terää. Kaikesta huolimatta: hyvää 42 vuotisjuhlaa maalle, joka antoi minullekin viime viikolla oleskeluluvan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
