Tänne kantautuu tietoja, joiden mukaan Pohjois-Suomessa kaatuu väkeä sikainfluenssaan kuin espanjalaiseen aikoinaan. No ehkä pientä liioittelun makua, mutta täältä katsoen Pohjois-Suomen pitäisi olla viimeisiä paikkoja jonne possukuume pesii.
Samojen tietolähteiden mukaan epidemiaan on kuulema varauduttu Suomessa hyvin. Rokotetta on tarjolla ja yliopistojen vessoihin on ilmestynyt käsidesejä. Sikäläisen kollegan mukaan nyt olisikin tuhannen taalan paikka työmaajuopoille; ei sentään käsidesien nuolemisessa, mutta otti työpöytälaatikon pullosta huikan tai kaksi niin haju on sama kuin olisi juuri kätensä putsannut vessassa. Siisti mies on siisti - pienessä sievässäkin.
Täällä vessoissa ei ole käsidesejä, hyvä jos saippuaa, ja yliopistolla ei ihan kaikista hanoista aina tule vettäkään. Mutta kortsuja yleensä löytyy - jollei laari ole juuri sattunut tyhjentymään.
Epidemiansa kullakin.
torstai 29. lokakuuta 2009
tiistai 20. lokakuuta 2009
Ne pienet erot: kahvihuone
En ole oikein päässyt sinuksi yliopistolaitosten kahvihuoneiden kanssa. Kahvia tulee kyllä kuppi tai ehkä kaksi juotua päivän mittaan mutta useimmiten 'yleisessä' kahvilassa. On ihan mukava päästä hetkeksi ulos yhdeltä ja samalta käytävältä - muutoin saattaa laitostuminen uhata. Eli reinot jalasta pois ja kahville!
Sen verran laitoskahvihuoneita on kuitenkin tullut nähtyä, että osaa verrata niitä toisiinsa. Kävin alkusyksyllä kotimaassa pari kertaa laitoksen kahvihuoneessa. Ensimmäisellä kerralla sisään astuessani pöydän ääressä puhe lakkasi ja silmät kääntyivät ikäänkuin ihmetyksestä. Eksoottinen vieraskin nielaisi loppuosan aloittamastaan tervehdyksestä, otti kahvinsa ja poistui. Maassa maan tavalla.
Tänään kävin täkäläisessä kahvitilassa - tai teehuoneeksi sitä kai pitäisi kutsua. Puhe ei sisäänastuessani lakannut vaan yltyi utelemaan kuulumisia, kokemuksia, tuliaisia, perheen vointia jne jne. Näin siitä huolimatta, että täällä sentään voisin edes kuvitella näyttäväni eksoottiselta, hiljentäväni väen. Mutta ei.
Sama asia tuli vastaan aamun laitospalaverissa. Olin ensimmäisenä paikalla, seuraavaksi sisäänastellut aiemmin minulle tuntematon kollega käveli suoraan luo ja istui viereiseen penkkiin vaikka kaikki kokouspöydän muut tuolit olivat vapaana!
Mutta takaisin kahville; toinen puoli tarinassa on se, että reilun tunnin päästä ohittaessani täkäläisen kahvitilan osa porukasta oli edelleen pöydän ääressä. Ja eivät kaikki 'afrikkalaiset' saati botswanat ole sen sosiaalisempia kuin suomalaiset tai vaikkapa rovaniemeläiset tai kiiminkiläiset, mutta ns. small talk osataan meitä paljon paremmin. Ja hyvä niin - on paljon mukavampi tulla töihin hymyillen takaisin ihmisille.
Sen verran laitoskahvihuoneita on kuitenkin tullut nähtyä, että osaa verrata niitä toisiinsa. Kävin alkusyksyllä kotimaassa pari kertaa laitoksen kahvihuoneessa. Ensimmäisellä kerralla sisään astuessani pöydän ääressä puhe lakkasi ja silmät kääntyivät ikäänkuin ihmetyksestä. Eksoottinen vieraskin nielaisi loppuosan aloittamastaan tervehdyksestä, otti kahvinsa ja poistui. Maassa maan tavalla.
Tänään kävin täkäläisessä kahvitilassa - tai teehuoneeksi sitä kai pitäisi kutsua. Puhe ei sisäänastuessani lakannut vaan yltyi utelemaan kuulumisia, kokemuksia, tuliaisia, perheen vointia jne jne. Näin siitä huolimatta, että täällä sentään voisin edes kuvitella näyttäväni eksoottiselta, hiljentäväni väen. Mutta ei.
Sama asia tuli vastaan aamun laitospalaverissa. Olin ensimmäisenä paikalla, seuraavaksi sisäänastellut aiemmin minulle tuntematon kollega käveli suoraan luo ja istui viereiseen penkkiin vaikka kaikki kokouspöydän muut tuolit olivat vapaana!
Mutta takaisin kahville; toinen puoli tarinassa on se, että reilun tunnin päästä ohittaessani täkäläisen kahvitilan osa porukasta oli edelleen pöydän ääressä. Ja eivät kaikki 'afrikkalaiset' saati botswanat ole sen sosiaalisempia kuin suomalaiset tai vaikkapa rovaniemeläiset tai kiiminkiläiset, mutta ns. small talk osataan meitä paljon paremmin. Ja hyvä niin - on paljon mukavampi tulla töihin hymyillen takaisin ihmisille.
maanantai 19. lokakuuta 2009
Älä koskaan ikinä muutu...
Olin pari kuukautta alkusyksystä Suomessa. Paluu Suomesta Botswanaan oli sulavaa; siirtyminen pohjoisen nollakeleistä lähes 30 asteen lämpöön nosti hien pintaan. Sitä eivät vähentäneet jalassa olleet talvikengät ja Oulusta mukaan tullut 'virkapuku' eli pikkutakki. Molemmat päätyivät täällä nopeasti eteiseen.
Ensimmäinen arkipäivä yliopistolla sujui kuin vanhoja aikoja muistellen. Kaikki olivat kovin iloisia tavatessa, jopa opiskelijat jotka eivät olleet juuri edenneet opinnäytteissään. Lounasaikaan tarjolla oli tutun turvallisesti riisiä ja kanaa. Ja iltapäivällä sain vanhasta muistista kutsun tulla mukaan tiedekunnan kokoukseen, jossa esiteltiin uusittua opetuspalautejärjestelmää ja tutkimusetiikan uusinta sisäistä ohjetta. Jälkimmäinen sai osakseen runsasta kritiikkiä. Ei ihme sillä ohjeen mukaan esimerkiksi akatemisesta plagioinnista voi seurata paitsi yliopiston sisäisiä sanktioita myös rikossyyte.
Olisi mielenkiintoista nähdä mitä Broadhurstin poliisilaitoksella tuumattaisiin kun dekaani tai rehtori marssisi kamarille tekemään rikosilmoitusta jostakusta Botswanan yliopiston lehtorista tämän kirjoittaneen Pula julkaisusarjaan jotakin ilman asianmukaista viittausta alkuperäiseen lähteeseen... Siinä saisivat raiskaajat ja rattijuopot jäädä tutkimatta kun poliisi siirtyisi yliopiston kirjastoon tutkimaan puuttuvia viittauksia ja lähdemateriaalia. Tosin etiikkaohjeen taustalla näytti olevan akateemisessa mielessä nouseva ja vakava ongelma, sillä voimistunut suoritusten seuranta ja siitä kasvaneet tulospaineet ovat ainakin tilastojen mukaan saaneet aikaan enenevässä määrin ilmoituksia ja epäilyjä tutkijoiden etiikasta. Silti raastuvalla uhkailu tuntui muustakin kokousväestä hieman liioitellulta.
Yhtä kaikki; puheenvuorot puolesta ja vastaan siirsivät kokouksen ilmoitettua lopetusaikaa käytännössä lähes kahdella tunnilla eteenpäin. Vaikka tulosvastuu ja alati tarkemmat hallinnolliset ohjeet painavat niin jotkut asiat eivät muutu. Aina on aikaa keskustella.
Ensimmäinen arkipäivä yliopistolla sujui kuin vanhoja aikoja muistellen. Kaikki olivat kovin iloisia tavatessa, jopa opiskelijat jotka eivät olleet juuri edenneet opinnäytteissään. Lounasaikaan tarjolla oli tutun turvallisesti riisiä ja kanaa. Ja iltapäivällä sain vanhasta muistista kutsun tulla mukaan tiedekunnan kokoukseen, jossa esiteltiin uusittua opetuspalautejärjestelmää ja tutkimusetiikan uusinta sisäistä ohjetta. Jälkimmäinen sai osakseen runsasta kritiikkiä. Ei ihme sillä ohjeen mukaan esimerkiksi akatemisesta plagioinnista voi seurata paitsi yliopiston sisäisiä sanktioita myös rikossyyte.
Olisi mielenkiintoista nähdä mitä Broadhurstin poliisilaitoksella tuumattaisiin kun dekaani tai rehtori marssisi kamarille tekemään rikosilmoitusta jostakusta Botswanan yliopiston lehtorista tämän kirjoittaneen Pula julkaisusarjaan jotakin ilman asianmukaista viittausta alkuperäiseen lähteeseen... Siinä saisivat raiskaajat ja rattijuopot jäädä tutkimatta kun poliisi siirtyisi yliopiston kirjastoon tutkimaan puuttuvia viittauksia ja lähdemateriaalia. Tosin etiikkaohjeen taustalla näytti olevan akateemisessa mielessä nouseva ja vakava ongelma, sillä voimistunut suoritusten seuranta ja siitä kasvaneet tulospaineet ovat ainakin tilastojen mukaan saaneet aikaan enenevässä määrin ilmoituksia ja epäilyjä tutkijoiden etiikasta. Silti raastuvalla uhkailu tuntui muustakin kokousväestä hieman liioitellulta.
Yhtä kaikki; puheenvuorot puolesta ja vastaan siirsivät kokouksen ilmoitettua lopetusaikaa käytännössä lähes kahdella tunnilla eteenpäin. Vaikka tulosvastuu ja alati tarkemmat hallinnolliset ohjeet painavat niin jotkut asiat eivät muutu. Aina on aikaa keskustella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
