Kulotusta - osa II

Yritin varata Natassa järjestetyn Maailman matkailupäivän (World Tourism Day 2008) seminaarimatkaa varten majoitusta. Olin pahasti myöhässä. Nata Lodge oli täynnä, joten jouduin jäämään yöksi Francistowniin 200 km päähän seminaaripaikasta. Se tarkoitti kello 05 heräämistä, jotta ehtisi seminaarin avaukseen.

Avauspuheessaan ympäristö- ja matkailuministeri toi esille syvän osanottonsa juuri työpaikkansa menettäneille; Nata Lodge oli palanut edellisenä yönä. Onni onnettomuudessa... Nyt varhainen herääminen ei tuntunut enää niin pahalta kun ajattelin toisenlaista kuumempaa herätystä. Hotelli paloi kivijalkaa myöden. Portilla sisään pyrkivät vieraat saivat ohjeen jatkaa matkaa.




Palon taustasyynä on kuivuus ja sateiden viipyminen. Nyt pitäisi olla sadekausi, mutta pisaraakaan ei ole pudonnut taivaalta. Viimeisen sysäksen palolle antoi kuitenkin karkuun päässyt kulotus. Kyseinen homestead, jossa kulottaja oli iskenyt, sijaitsi tienvarressa ja palon alku oli aika helppo jäljittää majan pihaan... Nyt palo jatkoi matkaansa savuna pohjoisessa horisontissa.






Paradoksaalisesti Maailman matkailupäivän tämän vuoden teema oli Matkailu ja globaali ilmastonmuutos. Tämä palo oli siihen vasta esimakua.

Vinkkejä tieturvallisuuteen - Tips to Road Safety

Suomessa ajetaan hiljaa. Tai Botswanassa - ja kokemukseni mukaan koko eteläisessä Afrikassa - ajetaan ajoittain kohtuuttoman kovaa. Ja siihen virtaan on parempi mennä mukaan, sillä jos 'ryömii' saa pelätä koko ajan mitä hullumpia ohituksia paraatipaikalta seuraten.

Kävin viikonloppuna Natassa, joka sijaitsee noin 700 kilometriä pohjoiseen Gaboronesta. Kaupunki on pieni pölyinen risteys, jonka kautta turistit kulkevat Mauniin ja Kasaneen. Ajoin loppumatkan yhdessä kollegojen kanssa. Mittarin näyttäessä 160 km tunnissa mietin norsuja, joita liikkuu vapaasti Natan läheisyydessä luontaisia vuodenaikaisreittejään seuraten. Hirvi on iso eläin, joka tekee pahaa jälkeä 100 km tuntinopeudella törmätessä, mutta mitä tapahtuu norsun kanssa reippaasti kovemmalla vauhdilla? Se kysymys ei ilmeisesti ollut mielessä meidät ohittaneella Ympäristö- ja matkailuministeriön Land Roverin kuljettajalla. Pian hänen perävalojaan ei näkynyt.

Toinen tyypillinen piirre täkäläisessä liikenteessä ovat lukuisat tarkastuspisteet. Ne ovat joko poliisiasioita, eläintautien leviämistä kontrolloivia puomeja tai tieturvallisuuskamppanjapisteitä. Paluumatkalla en saanut puhuttua itseäni tieturvallisuuskohteesta eteenpäin, enkä oikein yrittänytkään; minulla ei ollut kiire joten valistustelttaan istumaan. Aluksi kyseltiin matkan kulusta ja mahdollisista kohtaamistani ongelmista. En ollut kohdannut sellaisia; tiet olivat hyvässä kunnossa ja ruuhkia ei ollut. Sitten jaettiin brosyyrejä ja muuta oheismateriaalia sekä kerrottiin mihin tieturvallisuuskamppanja tällä kertaa erityisesti tähtää.

Kamppanjan keihäänkärki meni minulta hieman ohi tutkiessani oheismateriaalia. Brosyyrien ohessa minulle annettiin kondomeja. Muutama vuosi sitten vastaavassa tilanteessa se hieman ihmetytti: mitä tekemistä kondomeilla ja seksillä on tieturvallisuuden, ylinopeuksien tms. kanssa. Ei välttämättä mitään, mutta HIV/AIDS leviää eteläisessä Afrikassa muun muassa liikenneväyliä pitkin. Etenkin rekkakuskeja on syyllistetty asiasta, eikä ilmeisesti syyttä, mutta siitä toisten. Nyt käteeni annettiin kahmalo kaupalla kondomeja, joiden volyymi ylitti kaikki mahdolliset rodulliset stereotypiat. Kyse oli naisten kondomeista.

Kerroin näkeväni ensimmäisen kerran naisten kondomeja. Siitä seurasi se, että minulle lastattiin niitä lisää kouraan. Mielenkiinnosta kysyin miten niitä käytetään. Nuorempi virkailija viittasi häveliäästi pakkauksen kuvitukseen, joka oli kieltämättä hyvin selkeä edeten pakkauksen avaamisesta kondomin vastapäivään kiertämiseen pois naisen emättimestä. Vanhempi virkaileva rouva otti tilanteen haltuun ja kävi kuvasarjan läpi kanssani. Ilmeestä päätellen luulen, että kolmantena ollut miespuolinen virkailija kuuli myös ensimmäistä kertaa selostuksen. Tai ehkä hänkin oli aidosti kiinnostunut. Selostuksen päätteeksi kuunteluni palkittiin muutamalla naisten Bliss lisäkondomilla.



Miesten kondomeissa ei ollut ohjetta. Se on paradoksaalista, sillä uskon, että ohjeistus olisi niiden osalta suurempaankin tarpeeseen. Laskiessani saamieni kondomien määriä on helppo vetää johtopäätös, että ehkäisy on Botswanassakin naisten asia; jokaista saamaani miesten kondomia vastaan oli kolme naisten kondomia. Täytyy vain toivoa, että edes niitä käytetään maassa, jossa HIV/AIDS positiivisten määrä on pahimmallaan ollut lähellä kolmasosaa aktiiviväestöstä.

Lyhyt kokous - a short meeting - an oxymoron

Organisoin matkailun tutkijoiden kokouksen aamupäivälle. Tavoitteena oli saada hieman yleiskuvaa siitä mitä tehtäväkenttää edessä on ja aikatauluttaa etenemistä. Dead-lineilla on maaginen voima saada asioita aikaan. Sovimme että aloitamme kello 10 ja pyrimme saamaan asian puhutuksi 30-45 minuutissa, myöhemmin sitten lisää kokouksia. Lopulta kello 12:47 pääsin vetämään keskustelun yhteen, puoli tuntia myöhemmin siihen liittyvä keskustelu saatiin päätökseen. Miten viisi ihmistä saa aikaa kulumaan näin 'tehokkaasti'?

Kokouksen päätteeksi joku huomasi valaista minua. "Niin, sellaista käsitettä kuin lyhyt kokous ei ole olemassa." En ollut eri mieltä.

Mutta nyt olemme kaikki samaa mieltä mitä pitäisi tehdä ja millä aikataululla. Lopputulos saattoi olla parempi kuin toisaalla harrastettu tuppisuiden yksisuuntainen yksinpuhelu.

Arviointi lisää tietoa ja työtä

Kansainväliset arvioitsijat saivat tehtävänsä pakettiin. Torstaina oli ensitunnelmien esittely suullisesti ja sitä edeltävänä iltana päivällinen arvioitsijoiden, laitosjohtajan ja dekaanin kanssa. Illallisella pääkeskusteluaiheena olivat 'ystävykset' Robert Mugabe ja Thabo Mbeki. Nyt näyttää siltä, että jälkimmäinen joutuu jättämään tehtävänsä valtiopäämiehenä ennen varttuneempaa ja huomattavasti paatuneempaa kollegaansa. Paatunut on tässä melkoisen korrekti ilmaus.

Kansainvälisen politiikan päälle tuli myös muuta tietoa. Dekaani sanoi illan päälle kätellessään, että tehtäväni matkailun opetusohjelman suunnittelusta ja ainelaitoksen perustamisesta on nyt uudelleen ajoitettu huhtikuulle. Huomatessaan minun olevan hieman öönä aapisen laidalla hän lisäsi, että aikataulua piti muuttaa ja laitosjohtaja ei ilmeisesti ole vielä ehtinyt keskustella kanssani. Aikataulua enemmän mietin mistä laitoksesta nyt puhutaan...

Laitosarvioinnin suullinen raportti oli perusteellinen sisältäen varmat korulauseet ja hienosti muotoillun kritiikin. Esimerkiksi tutkimuksen osalta laitos voi kehittää toimintaansa. Hyvä.

Arvioitsijat olivat saaneet audienssin saman torstain aamuna rehtorin luokse, ja sieltä oli tarttunut yksi uusia asia; yhteistyön pohtiminen suhteessa Maunissa sijaitsevan yliopiston toimipisteen kanssa. Sen saman johon ympäristötutkimuksen laitosta ollaan pakkosiirtämässä. Maun on tutkimusorientoitunut yksikkö, joten se toden totta palvelisi puutteeksi todetun tutkimuksen kehittämistä.

Arvioitsijat jättivät rehtorin terveisistä jotakin kuitenkin sanomatta - ilmeisesti siksi ettei heillä ollut vielä kantaa siiheen. Toisekseen se olisi todennäköisesti suunnannut keskustelun pois itse asiasta eli arvioinnista ja sen alustavista tuloksista. Roikkumaan jäänyt asia selvisi kokouksen jälkeen voipuneen laitosjohtajan huoneessa; matkailun laitos tultaneen todennäköisesti siirtämään Mauniin. Se sama laitos, jota ei tosin vielä ole perustettu, mutta jonka suunnittelu tuli mainituksi edellisenä iltana tehtävälistalleni dekaanin suulla. Ja toisin kuin ympäristötutkimuksen laitoksen tuleva sijainti tämä asia oli jo ilmeisesti hallinnossa aika lailla selvä. Erona oli myös se, ettei laitosjohtaja nähnyt asiaa kovin pahana.

Sijainti jääköön yliopistohallinnon ja aluepolitiikan pohdittavaksi. Rahat on kuitenkin jo budjetoitu alkaen vuodesta 2009 sisältäen yhteensä kahdeksan virkaa, mukaan lukien kaksi professoria.

'No, eihän se ole mikhään, perustamma laitoksen.'

Maratonin viimeinen vartti: laitosjohtamisesta

Yliopiston yksi epäkiitollisimmista tehtävistä on epäilemättä laitoksen johtajan posti. Harva on siihen vapaaehtoinen - ja joidenkin niiden harvojen halukkaiden ei ehkä tulisi olla... Mutta kullakin on kutsumuksensa.

Botswanan yliopistossa laitosjohtajan tehtävä lankeaa kerrallaan kolmeksi vuodeksi. Jos ensimmäinen kierros on mennyt jotakuinkin hyvin voit olla varma että 'saat' jatkaa toisen kolmivuotiskauden. Monilla laitoksilla, mikäli vain mahdollista, tehtävä lankeaa ei-motswanalle. Tämä ulkopuolisten suosiminen ei ole poikkeus, sillä vastaavasti esimerkiksi Namibian yliopistossa laitosjohtajat ja dekaanit olivat erityisesti aiemmin pääasiallisesti joko määräaikaisia siirtotyöläisiä tai valkoiseen vähemmistöön kuuluvia. Kyse ei kuitenkaan ole ensisijaisesti vieraskoreudesta tai jälkikolonialistisista rakenteista.

Ulkopuolisen siirto- eli pätkätyöläisen on ensinnäkin vaikea sanoa Ei tehtävään kutsuttaessa. Tehtävän ottamisella voi myös varmistaa määräaikaisen työsuhteen jatkumisen. Kolmanneksi hallinnossa ulkopuolisen uskotaan kykenevän epämielyttäviin päätöksiin helpommin kuin toisensa usein moni(suku)polvisten verkostojen kautta tuntevien batswanoiden.

Oman laitokseni johtaja on zimbabwelainen nainen, joka sai tehtävän hetimiten tullessaan laitokselle. Se on jo sinällään vaikea alkuasetelma. Lisäksi päätöksiä seuraavissa palautteissa saa toisinaan kuulla miten asiat Botswanassa normaalisti tehdään ja mitä erityisiä oikeuksia motswanalla tulisi olla. Asiaa ei myöskään auta se, että johtuen oletetusta ja pelätystä tunteiden kuumenemisesta monet päätökset tuodaan esille sähköpostitse. Ennen kuin laitosjohtaja huomaakaan koko työyhteisö on saanut viestin vastaanottajalta kuuman palautteen 'reply all' komennon avulla. Sitä seuraavassa yleisessä sähköpostikeskustelussa saa lukea argumentteja riveillä ja erityisesti niiden väleissä.

Ympäristötieteiden laitoksen johtaja on puolestaan Sambiasta. Luonteeltaan 'lehmänhermoinen' mies, jota mikään ei saa kiivastumaan - ei ainakaan ulospäin. Eilisen kokouksen aikana muistelin miltä hän näytti ja vaikutti noin viisi vuotta sitten kun ensi kertaa tapasimme saman ahtaan pöydän ääressä. Silloin minä olin ruokamyrkytyksen uuvuttama ja hän vasta vuoden laitosta johtaneena virtaa ja ideoita täynnä. Nyt, monien yhteisten ponnistusten jälkeen, hän ei kauan salaillut väsymystään. Normaalien haasteiden ja vaikeuksien lisäksi koko laitosta yritetään siirtää muiden toimesta Mauniin lähes 1000 kilometrin päähän. Sen prosessin torpedoimiseen hän saa käyttää paljon palaveriaikaa ja yhteyksiä, mutta samalla opetusvelvollisuudella kuin muutkin.

Hänen laitosjohtajapestinsä on viimein kahden kauden jälkeen loppumassa. Vain neljä kuukautta johtajuutta jäljellä, mutta tunne on kuin maratoonarilla reilun 30 kilometrin kohdalla; maaliviiva on tarkalleen tiedossa mutta on täysin epävarmaa jaksaako sinne saakka.

Kevättä rinnassa

Ihmismieli tuntuu toimivan samoin Muurolassa ja Molepololessa; kevään tullen kuiva heinä kutsuu kulottajaa. Ei ole niin raihnaista vanhusta etteikö pitkän talven jälkeen selkä taipuisi kulottamaan. Ja yhtä yleismaailmallisesti tulella on taipumus karata. Täällä paloautot ujeltavatkin tiheään kevätsateita odoteltaessa.

Botswanassa kaupunkikulttuurin lyhyen historian haistaa savusta. Aamuisin maaseudun kylistä tuttu nuotion tuoksu ja savu nousee pääkaupunki Gaboronessakin. Keväisin se tulee pääosin pihamaiden lehtien pienimuotoisesta polttamisesta antaen aamuilmaan hailakan aromin. Mutta välillä kulottaja iskee kaupungissakin, kuten eilen illalla naapurissa. Ensin tuli valkeus joka ei kirkkaudessaan verhoja kunnioittanut, sitä seurasi palavan materiaalin pauke. Liekit löivät ylös ja sivulle aidan yli piharakennuksemme kattoon. Puutarhaletkulla kattoa valellessani naapuri huuteli pahoittelujaan: 'tarkoitus oli kulottaa heinät mutta tuli tarttui pihapuihin...'. Niinpä.

Yleismaailmallista sekin; tulen karatessa käsistä ei ole kulottajaa, joka ei syyttäisi olosuhteita - tuulen kääntymistä tai poikkeuksellista kuivuutta - itsensä sijaan.

Kuka keksi laatujärjestelmän arvioinnin?

Ensimmäinen laitoskokous takana. Se ei tarjonnut suuria yllätyksiä vaan eteni tavanomaisen kaavan mukaan; puheenjohtaja aloitti, asiaa valmistellut henkilö alusti ja puheenvuoroja otettiin ja jaettiin. Kokous tarjosi mahdollisuuden nähdä uusia kollegoja sekä kokea leppoisaa tunnelmaa ja meikäläiseen töksäyttelyyn verrattuna sivistyneemmin verhoiltuja tapoja kritisoida edellisen puhujan kantaa ilman, että siitä kehtaa kukaan ottaa itseensä. Tai ainakaan näyttää sitä.

Laitoskokouksen pääasiana oli valmistautuminen laitoksen kansainväliseen arviointiin, joka on osa yliopiston laatujärjestelmää. Sekään ei ollut asiana uutta, vaan laatujärjestelmien ja arviointien kehä on ilmastonmuutoksen kaltainen globaali vitsaus. Niitä yhdistää myös se, että ne molemmat ovat ihmisen aikaansaamia, mutta hyvin harva taho on valmis ottamaan niiden alkusysäyksestä tahi pysäyttämisestä vastuuta. Kukaan ei kokouksessakaan tiennyt miksi arviointi oikeastaan tehdään - tai mitä sillä tehdään. Mutta raporttien raakaversiot olivat kokousmateriaalin mukana tulostettuina.

Sinällään laatujärjestelmät ja niihin kytkeytyvät ajoittaiset arviointiprosessit ovat varmaan tarpeellisia työvälineitä organisaatioita kehitettäessä ja toimintaa suunnatessa (ja onhan se mukavampi jos oma laitos lakkautetaan arvioinnin perusteella kuin täysin mielivaltaisesti...). Näin siitäkin huolimatta, että yliopistolle ja tutkimukselle on historiansa ajan ollut ominaista itsekorjaavuus. Nyt tämä 'itsepalvelu' on osin ulkoistettu ja täysin alistettu hallintoprosesseille, jotka eivät kuitenkaan voi mahdollisesta halustaan huolimatta arvioida itse ydintoiminnan eli tutkimuksen ja opetuksen laatua. Sen sijaan on alettu mittaamaan laatua tarkastelevan järjestelmän toimintaa eli laatujärjestelmän laatua.

Näin myös Botswanan yliopistossa. Raporteissa ei pyydetä esittämään esimerkiksi jotakin opiskelijoiden oppimistuloksista, mutta niihin tulee listata muun muassa excel -taulukkoiden laitoksen kurssisalien tuolien määrä saleittain. Näin opetuksen laatua mittaavan laatujärjestelmän laatua arvioiva raportti tuottaakin runsaasti mitattavaa ja jatkossa helposti seurattavaa tietoa. Kysymys laadusta jäänee kuitenkin vaille vastausta, vai selviäisikö se lopullisesti laatujärjestelmän arviointia mittaavan arviointiprosessin kautta...? Niin, miksi jättää leikki kesken, sillä jokainen arviointikierros synnyttää tarpeen ja materiaalin uuteen arviointiin.

Kokouksen jälkeen kävelin valmistelemaan luentojani autuaan tietämättömänä niiden laadusta tai laaduttomuudesta. Sen sijaan tiesin, että luentosalissani on 46 tuolia. Ne riittävät määrältään eli laadultaan mainiosti kurssini 18 opiskelijalle; ehkäpä opetuksenikin on siten myös laadukasta...

"Dumela Tsala - missä pankissa sinulla on tili?"

Pankkitilin avaaminen on helppoa. Täytyy vain olla oikeanlaisia ystäviä.

Yliopisto antoi suosituskirjeen pankkiin vietäväksi. Siinä pankinjohtajaa pyydettiin auttamaan minua asianmukaisesti. Lievän jonotuksen jälkeen pääsin virkailijan juttusille, joka auliisti kertoi että tili voidaan avata mutta: ei tänään kun tietoverkko on kaatunut - tule takaisin maanantai aamuna - ja minun tulee myös tuoda jonkun ystäväni suositus. Ja ei minkä tahansa ystävän. Ystäväni tulisi paitsi tuntea minut hyvin myös olla kyseisen pankin pitkäaikainen asiakas (vähintään 12 kk). Sillä että on saapunut maahan alle viikko sitten ja kädessä on yliopiston suosituskirje ei ole vaikutusta asiaan. Se on vain hallintokirje, toista on tosi ystävyys.

Näin jo kaupalliset markkinat 'ystävyydelle'; pankin ulkopuolella tilinhaltijat voisivat tuotteistaa ystävyytensä uusille asiakkaille in spe. Kukaan ei kuitenkaan kaupannut ystävyyttä. Botswanassa ihmisillä menee hyvin, ja hallintoasioissa edetään niin kuin pitää. Niin tein minäkin. Kirje oli osoitettu pankijohtajalle, jonka audienssin sain. Nyt minulla on paitsi uusi ystävä myös pankkiasiat kunnossa.

Alku aina vaikeaa

Yliopistokulttuuri on kaikkialla pääpiirteissään samanlaista. Tutkimusta tehdään silloin kun opetukselta ja hallinnolta ehditään. Useimmiten ehditään liian vähän. Se miten opetus ja etenkin hallinto syö ajan vaihtelee melkoisesti. Kotosuomessa yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten väliset erot ovat tässä suhteessa marginaalisia kun vertaa eroa Botswanan yliopistoon, tämänhetkisen 'sapattivapaani' kotipesään. Henkilökuntanumeron ja -kortin saamiseksi saa käydä viidessä toimistossa - joista useimmissa kahteen tai kolmeen kertaan, mutta lopulta kuvalla, nimellä ja 'sabbaticant' statuksella varustettu kortti on kädessä vain reilun työpäivän sukkuloinnin jälkeen. Se on perimätiedon mukaan ennätys, sillä kukaan ei ole aiemmin saanut sekä henkilönumeroa että -korttia alle kahdessa viikossa - ei vaikka kaikissa toimistoissa virkailijat ovat ylitsevuotavan ystävällisiä.

Kannattaa siis olla kärsivällinen, istua, hymyillä ja käyttää vajavaista setswanan fraasivarastoa, sillä jos ei ole henkilönumeroa ja -korttia niin monet asiat, kuten tietoliikenneyhteydet, puhelin, kirjastokortti, virkistyspalvelut jne. jäävät odottamaan. Hallinto ottaa aina aikansa.