Monikulttuurisuuden yhteisiä haasteita

Olen ollut hieman epätietoinen mitä yleisesti käytetty termi monikulttuurisuus oikein tarkoittaa. Sen tiedän, että se on yliopistollinen oppiaine ja kasvavan yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kohde. No tämä ei vielä kerro asiasta paljon 'ulkopuoliselle'.

Termillä tunnutaan viitattavan, ainakin Suomessa, maahanmuuttajiin ja etnisiin 'erityisryhmiin'; serbeihin, albaaneihin, 'afrikkalaisiin', 'venepakolaisiin', venäläisiin jne. Viittauksen sävy pyrkii olemaan myönteinen, mutta samalla se on erontekoja ja hierarkioita täynnä; puhe on enemmän painottunut meistä erottuvien ryhmien tunnistamiseen ja rajaamiseen kuin yhtäläisyyksien ja vuorovaikutuksen etsimiseen. Lisäksi englantilaisten tai jenkkien yhteydessä harvemmin puhutaan monikulttuurisuudesta, vaan termi on varattu ikään kuin ’kulttuurisesti tai muuten vaan meistä heikommille tai erikoisemmille ryhmille’; marimba on monikulttuurista, syntetisaattorimusiikki ei ole.

Täällä Botswanassa monikulttuurisuudesta ei terminä juuri puhuta. Maan etniset ryhmät toki tunnistetaan ja esimerkiksi kielelliseen monimuotoisuuteen tai sen kouluopetuksellisiin ongelmiin kiinnitetään ainakin hallinto- ja tutkimuspuheessa huomiota. Sen sijaan tänne töihin tulevalle eteen levittyvä ’monikulttuurisuus’ jää vaille alleviivausta. Yliopiston ainelaitoksella työkavereinani on batsawanoiden lisäksi zimbabwelaisia, tansanialaisia, lesotolainen, intialainen ja sambialainen sekä botswanalaisia etnisiä ryhmiä kuten kalangoja. Naapurilaitoksilla vastaan tulee muun muassa ghanalaisia, nigerialaisia, bangladesilaisia, pakistanilaisia, malawilaisia, brittejä, hollantilaisia ja puolalaisia. Harvemmin kukaan kuitenkaan juuri alleviivaa tarvetta monikulttuurisuuteen ja erilaisuuden ymmärtämiseen, mutta silti asioita hoidetaan yhdessä, käytännön vuorovaikutuksessa ja eroja jotakuinkin kunnioittaen. Ilmeisesti tämä on sitä monikulttuurisuutta?

Käytännön - 'arjen' - monikultuurisuus ei silti tarkoita, ettei eri kulttuurien välisiä eroja huomioida ja suhteita ahkerasti pohdita jos aihetta katsotaan ilmaantuneen. Kasvava rikollisuus pistetään zimbabwelaisten ja maassa vierailevien eteläafrikkalaisten tsothien piikkiin, maan taloutta tuntuvat pyörittävän ulkomaalaiset firmat ja omistajat, paremmat hyvin palkatut työpaikat menevät Botswanan yliopiston tutkimuksen (ts. tutkijan) mukaan ulkomaalaisille asiantuntijoille, epäeettisen hallintokulttuurin ja korruption ilmaantuminen johtuu länsi- ja itäafrikkalaisten menettelytapojen yleistymisestä jne. Toisaalta myös batswana -nuorison tavat ja käyttäytyminen ovat muuttuneet huonompaan suuntaan; enää ei edes tervehditä asianmukaisesti tai kunnioiteta muita ihmisiä, ei etenkään varttuneempaa väkeä. Ja kaikki edut ja pelit halutaan heti.

Jotenkin tämä kuulostaa tutulta.

Sähköt poikki? Sopikaa keskenänne

Pari viime päivää on ollut kotona tietokoneesta ja netistä vapaata aikaa. Ja ruuanlaitosta. Sähköt ovat olleet poikki, mutta hieman kummallisella tavalla. Viereisissä taloissa ei ole näkynyt valoa ikkunoista, niistä seuraavissa sen sijaan on ollut, samoin toinen vastapäisistä taloista on ollut pimeä, toinen valaistu. Harmittavasti me olimme sattuneet naapuruston pimeään kohtaan.

Luonnollisesti sähköyhtiön puhelin ei hädän hetkellä hevin vastaa - ei edes virka-aikana - ja vastatessaan virkailijat valittavat sitä, että valituksia on tullut niin kovin paljon: 'en tässä voi nyt oikein mitään tehdä'. Vihdoin katkosta seuraavana iltapäivänä puhelimeen vastannut virkailija yllätti ja kertoi että asiaa lähdetään katsomaan. Aikataulua hänkään ei tosin uskaltanut antaa - vikailmoituksia kun on niin kovasti työn alla.

Lopulta katkoksen syy ainakin pääpiirteissään selvisi. Naapuri oli (ilmeisesti) jättänyt laskunsa maksamatta. Samalla kun hänen sähkönjakelunsa oli keskeytetty mukana meni muutama muukin lähitalous. Lucky us.

Pienen varauksen selitykseen luo se, että toisinaan jakelunkeskeytys maksamattomuuden vuoksi johtuu siitä, ettei laskua ole lähetetty ajoissa. Tällöin - toivottavasti ei yleensä - laskus ja jakelunkeskeytys toimivat toisistaan tietämättä. Täytyy vain toivoa, että seuraava laskumme on pian tulossa.

Sateita seuraa tyhmyyden tunne

Viime aikoina on satanut reilusti. Nurmikko onkin kuivan kauden jälkeen kasvanut hyvin, mutta kauhukseni huomasin että kohtahan tässä tarvitsee ruohonleikkurin. Ajatus leikkurista ja sen käyttämisestä Kalaharin laidalla tuntuu oudolta ja turhanaikaiselta, mutta ilman laiduntavan eläimen tms hankintaa pihasta tulee käyttökelvoton ja vaarallinenkin, sillä korkeassa nurmessa ei kaikkea liikkuvaa huomaa. Aivan lähellä asuville tuttaville oli tullut toissapäivänä käärme sisälle olohuoneeseen ja heillä nurmikko sentään on kunnossa.

Päädyinkin viikonloppuna äärimmäisyyteen; antamaan ensiapua korkeimmille kasvustoille saksilla. Harvoin tuntee itseään yhtä typeräksi.

Kai täältä sellainen työnnettävä leikkurimalli löytyy...

Safarielämää - Life is a safari?

Kävimme perheen kanssa safarilla. Ystävämme Pretoriassa oli voittanut arpajaisissa pitkän viikonlopun Limpopossa sijaitsevassa safarikohteessa ja mukaan mahtui yhteensä kaksi perhettä. Ensin muutama kokous Pretoriassa, hieman nilkuttavan auton korjaamista ja sitten matkaan kohti 'pohjoista'!

Safarimatka tarjosi myös oivan tilaisuuden tekeillä olevan oppikirjan kuvamateriaalin kartuttamiseen ja kenttätutkimukseen... Matkailun tutkijoita piikitellään toisinaan siitä, että he saavat matkustella eksoottisiin ja mielenkiintoisiin paikkoihin työn varjolla. Pitää paikkansa - aivan siinä missä lääketieteen tai maantieteen kongresseja järjestetään Las Vegasissa, Buenos Airesissa tai Tokiossa. Tällä kertaa työmatka tuntui itsestäkin ensikertaa etukäteen katsottuna luksukselta; kaikki kohteessa sisältyi hintaa, johon ei edes veronmaksajien tarvinnut tarjota tukeaan.

Saavuimme auringonlaskun aikaan 'riistapuiston' (game reserve) portille. Vartijan ajo-ohje oli suoraviivainen yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: 'ajakaa suoraan ensimmäisen risteyksen jälkeen, kääntykää risteyksessä vasemmalle.' Kysymykseen montako kilometriä majapaikkaan on ei hänellä ollut vastausta (tai oli: 'en tiedä'). Muotoilin kysymyksen uudelleen: 'kauanko sinne ajaa?' 'Ehkä kymmenen minuuttia'.

Käännyimme ohjeen mukaisesti ensimmäisessä risteyksessä vasemmalle. Ajettuamme reilut 10 minuuttia ja ohitettuamme muitakin portilla mainitsemattomia risteyksiä alkoi usko autossa hieman horjua, mitä ei tukenut bensamittarin roikkuminen punaisen rajalla. Kääntyä ei nyt kuitenkaan kannattanut. Pian pimenevässä illassa sivutieltä näkyi liikkuvan auton valoa: safariauto. Saimme ohjeen seurata ja kohta majapaikan valot näkyivät.

Tervetuliaismaljat sai juoda heti autosta noustuaan. Hyvä ettei kukaan kuitenkaan laulanut tervetulleeksi, niinkin on joskus tapahtunut. Isäntäväki oli murteesta päätellen kaukaa, Amerikasta, Kaliforniasta ja itärannikolta. Isäntä ja emäntä olivat eläkeiän ylittäneet sisarukset, joista toisen mies oli Afrikan metsästysmatkallaan päättänyt ostaa myytävänä olleen farmin. Aikoinaan metsästävällä Hemingwayllä ei ollut sellaisia rahoja, muutoin hänkin olisi varmaan asettunut tälle mantereelle Floridan Key Westin sijaan. Myöhemmin ’siskonmies’ oli tehnyt kauppoja muutamasta ympäröivästä tilasta niin, että alue kasvoi reiluun kahdeksaan neliökilometriin. Tilalta löytyi nyt impaloita, seeproja, gnuita, kuduja, elandeja, sable antilooppeja, sarvikuonoja, vesipuhveleita, virtahepoja ja leopardeja jne., kohta tulossa oli neljästä kahdeksaan norsua Botswanasta. Leijoniakin piti olla, mutta siitä ei lopulta päässyt selvyyteen oliko vai ei, eli vasta tulossa vai jo maisemassa taleeraamassa. Jokatapauksessa kävelysafarilla matkaa tehtiin asetta kantavan oppaan takana.

Saimme päivällisellä kuulla tarinoita tilalta, perheestä ja metsästyksestä. Sitä mukaan kun ilta eteni isäntien tai heidän lähisukulaistensa saaman saaliin määrä kasvoi ja muuttui eksoottisemmaksi. Varttuneempien isäntien uupuessa tarjoilua jatkettiin oppaiden toimesta. Henkilökunta oli nuorta sekä iältään että työsuhteensa kestolta, tarjoilu pelasi, ja nukkumaankin tajuttiin mennä suhteellisen ajoissa.

Aamutoimilta siirryttiin lyhyelle kävelysafarille, jonka jälkeen rentoutumaan uima-altaan laidalle. Tapasimme myös amerikkalaisten paikallisen omistajakumppanin. Jotta ulkomaalaiset voivat omistaa maata ja kiinteistöjä, he tarvitsevat eteläafrikkalaisen kumppanin. Valkoinen Leon toimi paikan toimitusjohtajana, eikä hän ottanut omakseen 'seurustelu-upseerin' roolia vaan pysytteli hiljaa katsellen vieraita.

Lounaan jälkeen lähdimme katselemaan eläimiä safariautosta käsin. Ohjelmaa jatkui pimenevään iltaan saakka. Amerikkalaista isäntäväkeä ei päivän aikana juuri näkynyt. He potivat väsymystään - raskaat huvit vaativat osansa ja flunssakin painoi kuulema päälle. Päivällisen jälkeen itse kutakin ramaisi. Tiedossa oli myös seuraavan aamun aikainen nousu lähivuorelle katsomaan safarielämää edeltäneen kulttuurin jälkiä. Seitsemän jälkeen olimmekin jo kipuamassa ylös.

Perillä odottivat kauniit maisemat ja isoja saviruukkuja tai niiden jäänteitä. Ruukut oli tehty kallion kielekkeiden alle siten, että yläosa oli kiinni kielekkeen katossa. Korkeutta niillä on metri tai hieman yli, ja niissä oli säilytetty ilmeisesti ruokatarvikkeita, mutta tarkempaa tietoa ei oppailla asiasta ollut. Useita teorioita niiden merkityksestä ja siitä miksi ne oli sijoitettu ylös vuorelle esitettiin. Yksikään selityksistä ei sisältänyt ajatusta, että vuoren päällä saatettiin ennen muinoin asua turvassa idästä ajoittain vyöryviltä vihollisilta ja ryöstelijöiltä. Se kuitenkin oli tiedossa, että vuoren päälle oli myös haudattu ihmisiä. Sinne asti emme kipuamisessa aivan päässeet, vaan reitti päättyi laajaan luolaan jossa oli kymmenkunta ruukkua. Arkeologisesti kiinnostava paikka, harmi vaan etteivät kyvyt riittäneet maiseman lukemiseen pintaa syvemmältä.



Matkailututkimuksellisesti päivä muuttui kiinnostavaksi kun vierailimme amerikkalaisten riistapuistoon rakentamassa Bushman Lodgessa. Majoitustilat olivat hienot, samoin luonnon tarjoamat puitteet. Mukaan oli sisällytetty myös kulttuurista ulottuvuutta; majapaikan pihaan oli tuotu Kalaharista monisukupolvinen San (bushmanni) perhe nuotion ympärille istumaan ja käsitöitä tekemään. Kuten opas asian selvensi: 'tätä (käsitöitä) he päivät tekevät, niiden tekeminen pitää heidät kiireisinä'. Vieressä oli myös pieni maja, joka kooltaan riitti juuri ja juuri osalle perheen lapsista. Matkailun tutkimuksen kielellä kyse oli niin sanotusta etunäyttämöstä, teatterin takahuone sijaitsi kallion toisella puolella olevassa pienessä tiiviisti aidatussa talousrakennuksessa, jossa perhe näytösten välillä majaili.

Käsityöt tehtiin myyntiin. Niitä sai ostaa joko suoraan paikan päältä tai käteisen puuttuessa riistapuiston toisen majapaikan matkamuistomyymälästä luottokortilla. Samalla perheenpää kertoi afrikaansiksi mistä käsitöissä oli kyse. Amerikkalainen isäntäväkemme oli viitannut tuloiltana perheeseen 'sukupuuttoon kuolevan lajin' edustajina. Minusta näillä 'Homo Touristicus Attractuksilla' meni oikein hyvin, joskin hieman vähissä vaatteissa he joutuivat tihkusateessa työtään tekemään. Työasuun kuuluvat uudenkarheat päähineet näyttivät sentään tulevan talon puolesta.

Erase and rewind - otan takaisin: ruokala osa III

Edellinen ennustus meni täysin männikköön eli akaasiapuuhun. Tarjolla olikin tänään lihaa, ja suu- ja sorkkatauti on palautettu kuriin ja aidat tilkitty.

Pitäisi luottaa järjestelmään jota sanotaan maanosan ihmeeksi; Botswana oli yksi mantereen ja koko maailman köyhimmistä maista 1960-luvulla, mutta nousi itsenäistyttyään (1966) nopeasti yhdeksi Afrikan vauraimmista ja demokraattisimmista maista. Jälkimmäisestä saa täällä kuulla paljon ja täytyy vain toivoa että tilanne myös pysyy.

Viimeisimmän selvityksen mukaan Botswana myös 'hakkaa' monet Euroopan maat vähemmän korruptoituneena maana. Samaa ei voi sanoa naapurimaa Etelä-Afrikasta, jossa esimerkisi liikennerikkomukset voi usein hoitaa kuin entisessä Neuvostoliitossa eli käteisellä ilman kuittia.

Uusi menu - uutisia pohjoisesta

Uutisia yliopiston ruokalasta: "johtuen suu- ja sorkkataudin puhkeamisesta ruokalan lihavarastot ovat tyhjät. Valitamme asiaa." Ilmoitus oli laitettu yliopiston ruokalan oveen viime viikolla. Aiemman kokemukseni perusteella suurin muutos ruokalassa ja menussa on tällä viikolla ollut lähinnä kyseinen lappu. Toki se noin kerran viikkoon sattuva lihavaihtoehto on nyt periaatteessakin eliminoitu.

Suu- ja sorkkatauti on ongelma erityisesti Pohjois-Botswanassa, jossa maan suuret luonnonsuojelualueet sijaitsevat. Etenkin vesipuhveli on tehokas taudin kantaja ja levittäjä karjaan. Vaikka suojelualueet ovat pääosin aidattuja, eivät kaikki eläimet kunnioita heille 'varattua tilaa'. Tämä koskee paitsi puhveleita niin erityisesti norsuja, joista osa liikkuu vapaasti suojelualueiden ulkopuolella, osan tehdessä aitaan reikiä niin tahtoessaan.

Myöskään ihmiset eivät kunnioita heille varattua tilaa, sillä muun muassa salametsästys- ja puunhakuvierailut puhkovat aitoja. Suojelualueilla onkin vartijoiden lisäksi omat aidankorjauspartionsa.

Karjatalous on Botswanassa edelleen taloudellisesti hyvin tärkeä ala. Karja, edes pieni määrä lehmiä tuo lisäturvaa ja karjan sosiaalinen ja kulttuurinen merkitys on suuri. Maan pohjois- ja eteläosan erottaakin pitkä karja-aita, jonka tarkoituksena on suojella pääosaa maan karjataloudesta taudin puhjetessa.

Karja-aita on ollut kallis, mutta pääosin toimiva ratkaisu ongelmaan. Siitä huolimatta siinäkin on omat 'porsaanreikänsä'. Pääteillä on tarkastuspisteet, mutta tähän mennessä en ole joutunut edes pysähtymään kulkemallani portilla, saati avaamaan auton peräluukkua tarkastajille. Aina ei näkyvissä edes ole ollut tarkastajaa, vaan portti on jätetty toiselta autokaistalta ystävällisesti auki. Vastaavasti Namibiassa yställinen 'kuulustelu' biltongin - paikallisen kuivalihan - määrästä ja alkuperästä tms. on tavanomainen asia karja-aidalla.

Tämän kertaisen taudin alkuperä ja reitti Ghanziin, jossa tauti oli tällä kertaa havaittu ensin, on kuitenkin vielä epäselvä, joten tarkastuspisteen virkailijaa ei kannata liiaksi osoitella. Yksi asia on kuitenkin selvä: kysymykseen 'mitähän huomenna syötäisiin' on lounaan osalta varma vastaus. Paitsi että tänään kanakin oli loppu...

Terveisiä 'pakastimeen'

Naapuri lähetti kuvan kotitalosta Kiimingistä, joka tunnetaan myös Pohjois-Pohjanmaan Siperiana. Näin ainakin jos vertaa Kiiminkiä lähikunta Ouluun, jossa sen sijaan tunnetusti haisee ’siperialle’. Kuvan talo oli huurussa, maa valkoisena ja aurinko vielä ’puolitangossa’ vaikka oli jo aamupäivä. Täällä vastaavasti samaan aikaan jo +30 C ja aurinko korkealla, ei kuurasta tietoakaan.

Näytin ’kylmää’ kuvaa työkavereille, joista pääosalla ei ole oman käden kokemusta lumesta tai pakkasesta. Ne jotka olivat opiskelleet kylmässä Englannissa tai USA:n pohjoisosissa tiesivät mistä on kyse: ’Huh – ei enää semmoista, laita kuva pois’.

Eipä aikaakaan kun keskustelu kääntyi minuun ja tulevaisuuteeni: mikähän virka tuolle raukalle pitäisi järjestää, ettei sen tarvitsisi palata tuonne pakastimeen enää. Kerroin ettei siihen mene kuin puolisen vuotta niin lumi on poissa ja maa taas näkyy… Pari kuukautta päälle ja jo vihertää, sitten kolmisen kuukautta kesää, jonka jälkeen alkaa talven odotus. Lisäsäälin määrä oli vuolas.

Whats Your number? "Me soitamme sinulle"

Asioidessa ja palveluja ostaessa tai niitä halutessa täällä törmää kahteen tyypilliseen piirteeseen: jos haluttua asiaa ei juuri nyt ole saatavilla myyjä pyytää puhelinnumeroa ja lupaa soittaa heti kohta tai viimeistään huomenna asiasta. Puhelua ei koskaan tule. Toinen tyypillinen piirre on se, että luvattu palvelu tulee melko varmasti myöhässä. Tämä koskee myös sovittuja tapaamisia ja tilaisuuksia.

Viime perjantaina yhtälö näytti kuitenkin pettävän. Muutimme aiemmin uuteen asuntoon ja tarvitsimme Internet yhteyden asentajaa; lankapuhelimesta vapaa yhteys edellyttää antennia katolle. Sovitusta viiden päivän odotuksesta poiketen asennus luvattiin kahdeksan päivän kuluessa. Tämä ei tuntunut tavattomalta viiveeltä. Sen sen sijaan puhelisoitto jo kahden odotuspäivän jälkeen yllätti: "onko ketään kotona jos tulemme huomenna? Käykö 15:30 vai 16:30?"

Ketään ei näkynyt kello 15:30, mutta puhelin soi jo sitä ennen: "olemme hieman myöhässä johtuen edellisen asennuksen viiveestä. Pääsemme vasta kello 17 maissa - käykö se?". Lopulta asennus alkoi hieman ennen kello 18 - perjantai-iltana! Kiire on käsinkosketeltava, mutta ei viikonpäivästä johtuen vaan siksi, että antenni piti pultata katolle ja johdot vetää ennen kuin aurinko laskisi. Kaikki tuli valmiiksi ennen kello 20, joskin yhteys jäi hieman ohueksi; esimerkiksi verkkopankkiin ja kotiyliopiston sivuille ei vielä ole asiaa. Asentaja lupasi soittaa lauantaina aamupäivällä asiasta. Sitä puhelua ei ole kuulunut...