Huoltoasemilla on täälläkin kova kilpailu asiakkaista. Toisin kuin Suomessa liiketoiminnan kannattava osuus perustuu täällä edelleen pitkälti polttoaineeseen, ei muihin oheistuotteisiin kuten makkaraan ja olueen. Asemilla on erilaisia sisäänhuokutusstrategioita. Jollakin asemalla saa perjantaisin tankatessaan banaaneja, toiset taas arpovat tankkaajien kesken palkintoja.
Taannoin oli käynnissä samanaikaisesti kaksi arpajaista. Toisen ketjun asemalla oli mahdollisuus voittaa auto, toinen taas pyrki houkuttelemaan asiakkaita arpomalla lauman lehmiä. Arvata sopii kummalle asemalle oli jonoakin. Hevosvoimat eivät kiinnostaneet.
Jokatapauksessa kotoinen Ferrari -avaimenperän saaminen tuntuu hieman laimealta ajatukselta. Toista se olisi tokka poroja tai parvi kanoja.
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
torstai 21. tammikuuta 2010
Mitä tapahtui Cape Crossissa vuonna 6686?
Vuonna 6686? Aikamatkailua tulevaisuuteen? Ei vaan keskiaikaan ja löytöretkeilyn historiaan.
Cape Cross sijaitsee Namibiassa Atlannin rannikolla. Portugalilainen historian hämärään jäänyt löytöretkeilijä Diego Cao saavutti pienen niemekkeen vuonna 1486. Niemi oli tuolloin todennäköisesti autiotakin autiompi, nykyisin siellä majailee noin 250 000 hylkeen kolonia, jonka historia alkanee vasta 1800-luvun lopulta.
Mutta takaisin vuoteen 6686. Diego Cao rantautui paikalle karavellillaan, pystytti pienelle töyräälle mukanaan tuomansa painavan ristin, padraon, kävi kuumaisemaa muistuttavassa autiomaassa, jonne hän kuoli tuntemattomasta syystä. Siinä elämäntarinaa kerrakseen.
Muistoksi rantautumisesta jäi siis risti, josta paikka on nimensä saanut, ja ristissä on esillä vuodet 6685 ja 1485. Edellinen maailmanluomisesta ja jälkimmäinen Kristuksen syntymästä laskettuna. Matka oli jo tovi tehtynä valmiiksi kaiverretulla ristillä, rantautuminen ja pystytys tapahtuivatkin vuoden viivellä ristin valmistuksesta.
Oheinen kuva on paikalta vuodelta 7210. Alkuperäinen risti laivattiin siirtomaa-aikana Saksaan. Siitä omatoimisesta tempusta vastasi kapteeni Becker, ja hänen jäljiltään sitä ei ole lukuisista yrityksistä huolimatta saatu takaisinperityksi. Siihen voi nykyisin tutustua Berliinissä Saksan Tiedeakatemian tiloissa. Alkuperäisen sijaan paikalle on pystytetty kaksi kilpailevaa kopiota. Kaksin on aina kaunihimpi, saavat seuraa toisistaan tuulenpieksemällä rannalla.
Niemi tunnettaneenkin vuonna 6686 jälkeen Kristuksen syntymän nimellä Cape of Crosses.
Cape Cross sijaitsee Namibiassa Atlannin rannikolla. Portugalilainen historian hämärään jäänyt löytöretkeilijä Diego Cao saavutti pienen niemekkeen vuonna 1486. Niemi oli tuolloin todennäköisesti autiotakin autiompi, nykyisin siellä majailee noin 250 000 hylkeen kolonia, jonka historia alkanee vasta 1800-luvun lopulta.
Mutta takaisin vuoteen 6686. Diego Cao rantautui paikalle karavellillaan, pystytti pienelle töyräälle mukanaan tuomansa painavan ristin, padraon, kävi kuumaisemaa muistuttavassa autiomaassa, jonne hän kuoli tuntemattomasta syystä. Siinä elämäntarinaa kerrakseen.
Muistoksi rantautumisesta jäi siis risti, josta paikka on nimensä saanut, ja ristissä on esillä vuodet 6685 ja 1485. Edellinen maailmanluomisesta ja jälkimmäinen Kristuksen syntymästä laskettuna. Matka oli jo tovi tehtynä valmiiksi kaiverretulla ristillä, rantautuminen ja pystytys tapahtuivatkin vuoden viivellä ristin valmistuksesta.
Oheinen kuva on paikalta vuodelta 7210. Alkuperäinen risti laivattiin siirtomaa-aikana Saksaan. Siitä omatoimisesta tempusta vastasi kapteeni Becker, ja hänen jäljiltään sitä ei ole lukuisista yrityksistä huolimatta saatu takaisinperityksi. Siihen voi nykyisin tutustua Berliinissä Saksan Tiedeakatemian tiloissa. Alkuperäisen sijaan paikalle on pystytetty kaksi kilpailevaa kopiota. Kaksin on aina kaunihimpi, saavat seuraa toisistaan tuulenpieksemällä rannalla.
Niemi tunnettaneenkin vuonna 6686 jälkeen Kristuksen syntymän nimellä Cape of Crosses.
tiistai 19. tammikuuta 2010
Sika säkissä?
Botswanasta naapurimaihin ajaessa maisema pysyy suht samana - ainakin hetken - mutta muutoin eroja löytyy. Yksi on lehmien ja aasien määrä liikenteessä eli niiden puuttuminen keskiviivan tuntumasta Namibiassa ja Etelä-Afrikassa, toinen on villisikojen määrä pientareella. Namibiassa on jälkimmäisille oikein oma liikennemerkkikin: varoituskolmio jonka keskellä myhäilee itse sika! Siis pahkasika.
Yleensä possut pysyvät kontillaan reilusti pientareen puolella makoisia juuria mussuttaen, mutta toisinaan tien ylittää ryhdikäs karvainen pallosalama häntä antennina, mahanalus jalkoja täynnä. Tosin kerran on todistettavasti yhdeltä jäänyt ylitys kirjaimellisesti puolitiehen. Tämä tapahtui Etelä-Afrikan puolella. Saimme poliisin hoitamaan valitettavan prosessin loppuun. Ja tapaamisen jälkeen piti puskuriakin hieman nostaa - kuin olisi kiveen törmännyt.
Se ihmetyttää, ettei villisikoja juuri näe Botswanan puolella tienpientareilla, ei ainakaan siis siinä määrin kuin Namibiassa ja Etelä-Afrikassa. Silti karjaa maleksii tiellä haitaksi saakka.
Tähän 'puutteeseen' tuli osaselitys, kun teimme tutkimushaastatteluja Kasanessa, Pohjois-Botswanassa. Sillä suunnalla pahkasikoja näkee kuljeksimassa, jopa kyläraitilla. Koirat yrittävät niitä hätyytellä, mutta vasta isompi lauma koiria saa aikuisen sian perääntymään pylly seinää vasten - paras puolustuspaikka näytti olevan siltarumpu, johon sika asettui perä edellä ja torahampaat tanassa. Koirat eivät ymmärtäneet lähestyä rummun toisestä päästä...
Kyläläiset kertoivat, että he toisinaan houkuttelevat ruualla sian taloonsa sisään, jossa sille tehdään sama temppu kuin kotipossulle joulun alla. Hommassa tulee olla varovainen: a. pahkasika on villi ja sillä on yllättävää nopeutta ja paha tapa käyttää torahampaitaan, ja b. sian tappaminen on laitonta. Siksi se tehdään ulkoilman sijaan hämärässä, verhojen takana olohuoneessa tai keittiössä... Asunnot ovat täällä ja etenkin syrjäseuduilla keskimäärin hiukka askeettisempia kuin Suomessa, joten suurta vahinkoa ei pääse irtaimistolle tapahtumaan, ei vaikka sika hieman ehtisi sisällä rellestääkin.
Mutta sika siis maistunee batswanoille ilmeisesti paremmin kuin siskoille ja veljille Namibiassa ja Etelä-Afrikassa. Ainakaan kukaan täällä tuntemani ei ole makua moittinut. Miten lie rajan takana.
Yleensä possut pysyvät kontillaan reilusti pientareen puolella makoisia juuria mussuttaen, mutta toisinaan tien ylittää ryhdikäs karvainen pallosalama häntä antennina, mahanalus jalkoja täynnä. Tosin kerran on todistettavasti yhdeltä jäänyt ylitys kirjaimellisesti puolitiehen. Tämä tapahtui Etelä-Afrikan puolella. Saimme poliisin hoitamaan valitettavan prosessin loppuun. Ja tapaamisen jälkeen piti puskuriakin hieman nostaa - kuin olisi kiveen törmännyt.
Se ihmetyttää, ettei villisikoja juuri näe Botswanan puolella tienpientareilla, ei ainakaan siis siinä määrin kuin Namibiassa ja Etelä-Afrikassa. Silti karjaa maleksii tiellä haitaksi saakka.
Tähän 'puutteeseen' tuli osaselitys, kun teimme tutkimushaastatteluja Kasanessa, Pohjois-Botswanassa. Sillä suunnalla pahkasikoja näkee kuljeksimassa, jopa kyläraitilla. Koirat yrittävät niitä hätyytellä, mutta vasta isompi lauma koiria saa aikuisen sian perääntymään pylly seinää vasten - paras puolustuspaikka näytti olevan siltarumpu, johon sika asettui perä edellä ja torahampaat tanassa. Koirat eivät ymmärtäneet lähestyä rummun toisestä päästä...
Kyläläiset kertoivat, että he toisinaan houkuttelevat ruualla sian taloonsa sisään, jossa sille tehdään sama temppu kuin kotipossulle joulun alla. Hommassa tulee olla varovainen: a. pahkasika on villi ja sillä on yllättävää nopeutta ja paha tapa käyttää torahampaitaan, ja b. sian tappaminen on laitonta. Siksi se tehdään ulkoilman sijaan hämärässä, verhojen takana olohuoneessa tai keittiössä... Asunnot ovat täällä ja etenkin syrjäseuduilla keskimäärin hiukka askeettisempia kuin Suomessa, joten suurta vahinkoa ei pääse irtaimistolle tapahtumaan, ei vaikka sika hieman ehtisi sisällä rellestääkin.
Mutta sika siis maistunee batswanoille ilmeisesti paremmin kuin siskoille ja veljille Namibiassa ja Etelä-Afrikassa. Ainakaan kukaan täällä tuntemani ei ole makua moittinut. Miten lie rajan takana.
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
Banaanilastissa
Täällä ajetaan lujaa. Siis todella lujaa, tai sitten madellaan hyvin hiljaa. Jälkimmäisessä tapauksessa auton kunto ja vuosimalli selittävät ontuvan kulun, toisinaan kyse on olutta iltapäivän tunteina lipittävästä kuljettajasta; turvallisuus ennen kaikkea ja hitaasti kiiruhtaen ei öölikään läiky.
Botswanassa tapahtuu tilastojen mukaan kuulema eniten tieliikenneonnettomuuksia suhteessa väkilukuun (tai autojen määrää). Autojen kunto on silmämäräisesti suht' ok, ja auto tulee ikään kuin katsastaa aina kun se vaihtaa omistajaa (ei siis vuosittain), mutta ehkä se on se nopeus... Etäisyydet ovat pitkiä, joka sekin kannustaa painamaan poljinta. Rattijuopoista en ole nähnyt tilastoja.
Kalaharissa Kangin kupeessa meidät ohitti ensin kaksi valtion kilvin varustettua 700 - sarjan bemaria. Ministeriön autoja, jotka menivät heittämällä ohi 120 km nopeusrajoitusalueella. Kohta ohi meni puskien latvoja hipoen poliisihelikopteri. Vauhtia oli hieman edellisiä ohittajia enemmän. No ilmatilassa ei kai ole rajoituksia.
Ei aikaakaan kun helikopterin matalalento selvisi. Edessä keskellä ei mitään oli rekka tiellä kyljellään ja ympärillä kymmenittäin ihmisiä. Romua oli ympäriinsä. Ministerien autot olivat jääneet samaan sumppuun. Hetken odoteltuamme koukkasimme nelivedon turvin puskan puolelta härdellin ohitse. Matkaa oli sille päivälle vielä muutama sata kilometriä edessä, ja meistä ei olisi nälissämme lisäapua kolaripaikalla ollut. Vähänpä tiesimme...
Rekan ympärillä oli väkeä riittämiin, ehkä hieman ylikin, ja lisää saapui. Pientareella oli myös rekan murjomaksi tullut henkilöauto. Ei näyttänyt hyvältä.
Seuraavalla huoltoasemalla kerroin kassaneidille onnettomuudesta. Hän tiesi jo asiasta: 'yes, they say there are bananas'.
Ilmankos väkeä oli kuin markkinoilla.
Botswanassa tapahtuu tilastojen mukaan kuulema eniten tieliikenneonnettomuuksia suhteessa väkilukuun (tai autojen määrää). Autojen kunto on silmämäräisesti suht' ok, ja auto tulee ikään kuin katsastaa aina kun se vaihtaa omistajaa (ei siis vuosittain), mutta ehkä se on se nopeus... Etäisyydet ovat pitkiä, joka sekin kannustaa painamaan poljinta. Rattijuopoista en ole nähnyt tilastoja.
Kalaharissa Kangin kupeessa meidät ohitti ensin kaksi valtion kilvin varustettua 700 - sarjan bemaria. Ministeriön autoja, jotka menivät heittämällä ohi 120 km nopeusrajoitusalueella. Kohta ohi meni puskien latvoja hipoen poliisihelikopteri. Vauhtia oli hieman edellisiä ohittajia enemmän. No ilmatilassa ei kai ole rajoituksia.
Ei aikaakaan kun helikopterin matalalento selvisi. Edessä keskellä ei mitään oli rekka tiellä kyljellään ja ympärillä kymmenittäin ihmisiä. Romua oli ympäriinsä. Ministerien autot olivat jääneet samaan sumppuun. Hetken odoteltuamme koukkasimme nelivedon turvin puskan puolelta härdellin ohitse. Matkaa oli sille päivälle vielä muutama sata kilometriä edessä, ja meistä ei olisi nälissämme lisäapua kolaripaikalla ollut. Vähänpä tiesimme...
Rekan ympärillä oli väkeä riittämiin, ehkä hieman ylikin, ja lisää saapui. Pientareella oli myös rekan murjomaksi tullut henkilöauto. Ei näyttänyt hyvältä.
Seuraavalla huoltoasemalla kerroin kassaneidille onnettomuudesta. Hän tiesi jo asiasta: 'yes, they say there are bananas'.
Ilmankos väkeä oli kuin markkinoilla.
Tuttua ääntä yössä
Yövyimme matkalla Namibiaan tutussa paikassa Kangissa, puolivälissä Kalaharia. Emme kuitenkaan siinä paikassa jossa sain torakkapataa viime kerralla. Ei se pata ihan niin hyvää ollut, ravitsevaa varmaan kyllä.
Huone oli hyvä. Ainoa huoneesta riippumaton miinus oli se, että majoituspaikan sähköt olivat katkenneet joku tunti sitten ja respalla ei ollut tietoa milloin paikka liitetään uudelleen valtakunnan verkkoon. Generaattoria ei ollut.
Sähköisen ilmastoinnin tai tuulettimen puuttuessa huone oli siis 'mukavan' lämmin. Ulkona satoi ja salamoi, joten oli pakko olla sisällä ja pitää ikkunoita ja ovea auki. Respa antoi väliaikatietoja, että ehkä yhdeksanmaissa illalla sähköt palaavat. Sitä odotellessa tuli omakohtaisesti tutuksi kenttätöissä esille tullut asia; ilmaston lämmetessä majapaikkojen on pakko investoida ilmastointilaitteisiin ja uima-altaisiin jne. tai eurooppalaiset ja amerikkalaiset asiakkaat kaikkoavat.
Muutoin palvelu pelasi. Kokki kävi oikein huoneessa ottamassa ruokatilauksen. Ja ruoka oli hyvää - pihvi oli valmistettu botswanalaisittain eli pyysit mediumin, medium miinuksen tai plussan sait läpikypsän lihan eteesi. Silti maku oli paikallaan ilman kohtuutonta sitkeyttä.
Kello tuli yhdeksän, kymmenen, hain kynttilöitä korvaamaan hiipuvaa akkulamppua.
Silmien ummistuessa se alkoi. Toisin kuin Gaboronessa nämä Kangin hyttyset pitivät Suomen Kiimingin Metsänreunasta tuttua helikopterimaista ääntä. Laivue toisensa jälkeen etsi sopivaa laskeutumispaikkaa joita piisasi - peittoa ei voinut ajatellakaan pitävänsä päällä.
Yö oli unien puolesta lyhyt, mutta muutoin aika tuntui kovin pitkältä. Seuraavana yönä unet maistuivatkin hyvin Namibiassa. Näin siitä huolimatta, ettei ilmastointia ollut sielläkään, mutta ehkä hyttyset olivat hiljaisempia.
Huone oli hyvä. Ainoa huoneesta riippumaton miinus oli se, että majoituspaikan sähköt olivat katkenneet joku tunti sitten ja respalla ei ollut tietoa milloin paikka liitetään uudelleen valtakunnan verkkoon. Generaattoria ei ollut.
Sähköisen ilmastoinnin tai tuulettimen puuttuessa huone oli siis 'mukavan' lämmin. Ulkona satoi ja salamoi, joten oli pakko olla sisällä ja pitää ikkunoita ja ovea auki. Respa antoi väliaikatietoja, että ehkä yhdeksanmaissa illalla sähköt palaavat. Sitä odotellessa tuli omakohtaisesti tutuksi kenttätöissä esille tullut asia; ilmaston lämmetessä majapaikkojen on pakko investoida ilmastointilaitteisiin ja uima-altaisiin jne. tai eurooppalaiset ja amerikkalaiset asiakkaat kaikkoavat.
Muutoin palvelu pelasi. Kokki kävi oikein huoneessa ottamassa ruokatilauksen. Ja ruoka oli hyvää - pihvi oli valmistettu botswanalaisittain eli pyysit mediumin, medium miinuksen tai plussan sait läpikypsän lihan eteesi. Silti maku oli paikallaan ilman kohtuutonta sitkeyttä.
Kello tuli yhdeksän, kymmenen, hain kynttilöitä korvaamaan hiipuvaa akkulamppua.
Silmien ummistuessa se alkoi. Toisin kuin Gaboronessa nämä Kangin hyttyset pitivät Suomen Kiimingin Metsänreunasta tuttua helikopterimaista ääntä. Laivue toisensa jälkeen etsi sopivaa laskeutumispaikkaa joita piisasi - peittoa ei voinut ajatellakaan pitävänsä päällä.
Yö oli unien puolesta lyhyt, mutta muutoin aika tuntui kovin pitkältä. Seuraavana yönä unet maistuivatkin hyvin Namibiassa. Näin siitä huolimatta, ettei ilmastointia ollut sielläkään, mutta ehkä hyttyset olivat hiljaisempia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
