Priska – se tavallinen tarina

Yöntumma nainen kävelee tien laidassa. Hän seuraa pientareelle pysäköityjen rekkojen muodostamaa jonoa valkoisissa housuissa ja viileään iltaan nähden aivan liian avokaulaisessa paidassa. Lopulta hän huomaa tien toiselle puolelle pysäköidyn automme ja ottaa uuden suunnan. Olemme kahden kollegan kanssa tutustumassa yhteen syrjäseutujen sosiaaliseen ongelmaan, joka liitetään kasvaneeseen matkailuun. Kazungulassa prostituutio on kytköksissä matkailuun lähinnä välillisesti; lisääntynyt tavarankuljetus ja kausiluonteinen työskentely tuottavat tarpeita ja mahdollisuuksia ansaita prostituutiolla.

Koputus ikkunaan ja pääsemme keskustelemaan. Paikallinen kollegani ratin takana hoitaa puhemiehen tehtäviä, minulle jää tehtäväksi avata ikkuna ja kätellä neiti.

>> Iltaa, mitä sinä täällä yksin kävelet?

>> Iltaa. Kuinka te voitte?

>> Hyvin. Etkö pelkää kävellä täällä yksin?

>> Een. Keitä te olette?

>> Olemme työreissulla täällä. Mitä sinä täällä yksin teet?

Läheltä näkee, etteivät Priskan silmät puhuessa juuri liiku. Keskustelukin etenee parhaimmillaan kuin toisinaan sähköpostissa, jossa esitetyt kysymykset ja saadut vastaukset eivät kohtaa. Lopulta kaartelu on tehnyt tehtävänsä ja meistä on saatu riittävä selvyys eli emme edusta virkavaltaa tms. ja meissä voi olla asiakkuuspotentiaalia.

>> Minun nimeni on Priska.

>> Mistä päin tulet?

>> Zimbabwesta, Bulawayosta. Olen työtön opettaja ja tulin Botswanaan töihin.

Seuraa pitkähkö kertomus kotimaan ongelmista ja Robert Mugaben hallinnosta. Kaikki kuulostaa valitettavan tutulta. Sen jälkeen keskustelu taas etenee nopeasti olettamaamme suuntaan:

>> Nyt olen palaamassa takaisin kotiin.

>> Mitä nyt teet työksesi?

>> Olin siivoojana. Mitä te täältä etsitte? Etsittekö ystävää?

Tässä vaiheessa puhemiehemme vie keskustelua hieman liian lujaa vauhtia eteenpäin. Tai ehkä tunne kovasta kyydistä johtuu siitä, että olen hänen ja Priskan välissä. Meidät kutsutaan drinksuille ja jatkoille, kunnes alueelta kotoisin oleva kollegani ’vetää käsijarrusta’.

Toivottamme hyvää illanjatkoa Priskalle. Hän tarjoaa vielä puhelinnumeroaan, ja kertoo samalla nykyisen asuinpaikkansa sijainnin Kazungulassa. Ilmeisesti sanonta ’yrittänyttä ei laiteta’ tunnetaan hänenkin ammatissaan, ja hän ei enää olekaan kotimatkalla Zimbabween. Poistumme ja hän jää kolaamaan rekkajonoa eteenpäin.

Saamamme kuva vastaa pitkälti julkisuudessa esitettyä. Prostituoitujen ’tiedetään’ tulevan ulkopuolelta, erityisesti Zimbabwesta. Julkisuuden kuvaa alleviivaavat kauhukertomukset ihmiskaupan karmeista ääritapauksista, kuten takavuosina rekalla Botswanaan tuodusta konttikuljetuksesta, jossa kuormana olleet lähes 20 nuorta naista olivat tukehtuneet kuljetuksen aikana. Kuljettaja yritti peittää jälkensä hävittämällä ruumiit puskaan, mutta jäi teostaan lopulta kiinni. Kuvaa ulkopuolelta tuodusta ongelmasta alleviivasi se, että myös rekka ja kuljettaja olivat Zimbabwesta.

Samoin Kazungulassa ihmiskaupan nähdään pyörivän ulkomaalaisten voimin; sekä asiakkaiden eli rekkamiesten että prostituoitujen nähdään tulevat lähimaista, erityisesti Zimbabwesta ja Sambiasta. Jotkut näkevät että myös ulkomaiset matkailijat käyttävät prostituoituja ja lisäävät seksikauppaa alueella. Toisaalta tutkimushaastatteluissa selviää, että myös paikallisesta kylästä moni työtön nuori motswana nainen hakee parannusta elintasoonsa – rahaa uuteen puhelimeen, vaatteisiin ja koruihin – rekkajonosta. Osin sen seurauksena alueen HIV/AIDS -tilastot ovat korkealla tasolla verrattuna moneen muuhun syrjäseudun kylään. Myös muualla Botswanan pohjoisosissa on havaittu sama muutos. Esimerkiksi luonnonsuojelualueille johtavien teiden rakentaminen ja sitä myötä lisääntynyt liikkuvuuden ja kausityöntekijöiden ilmaantuminen on nostanut joidenkin kylien HIV/AIDS -lukuja.

Pari iltaa myöhemmin näemme Priskan ohimennen uudelleen. Hän esittäytyy. Nimi on pysynyt samana, mutta tällä kertaa hän on töissä läheisessä baarissa tarjoilijana. Toisin kuin hän, emme ilmeisesti saaneet aikaan mieleenpainuvaa kokemusta.

Saisimmeko luvan tutkia?

Olin opiskelijoiden kanssa kenttäkurssilla Kasanessa ja Kazungulassa, Botswanan pohjoisosissa. Kasane on yksi maan matkailun hot spoteista, Kazungula lähinnä läpiajo- ja rajanylityspaikka Sambiaan. Tarkoituksena oli haastatella paikallisyhteisön jäseniä ja turisteja. Ministeriön myöntämästä tutkimusluvasta huolimatta pääsy paikallisten ja turisten luo osoittautui haastavaksi.

Jotta paikallisyhteisön jäseniä voi lähestyä tutkimusmielessä, tulee ensin saada lupa myös kyläpäälliköltä. Pelkkä kaukaisen ministeriön lupa ei käytännössä riitä, tai ainakin paikallisen auktoriteetin konsultointi avaa haastateltavien ovet varmemmin, ja ilman mahdollisia mielenilmauksia ja ’tervemenoa’ toivotuksia.

Kävimme illalla tunnustelemassa epävirallisesti ensin Kazungulan päällikön kantaa. Hän otti meidät vastaan iltatoimiensa ohessa pyyhe lanteillaan. Päällikkö antoi tukensa mutta pyysi tulemaan seuraavana aamuna kyläneuvoston eteen kertomaan mistä laajemmin on kyse, ja tuomaan opiskelijatkin näytille. Aamulla istuimme muovituoleissa laajassa ympyrässä puun alla ja setswanaa taitavat kollegani selittivät mistä asiassa on kyse. Kuten tavallista, asiasta keskusteltiin pitkään ja monen ihmisen toimesta. Samalla asia paisui osaksi alueella tarvittavaa kehittämisprojektia, jossa pyritään saamaan HIV/AIDS epidemia kuriin paikallisesti.

Tämä käänne oli äkkiseltään ajatellen yllättävä. Kenttäkurssimme tutkimuskysymykset toki osin liittyivät HIV/AIDS:n vaikutuksiin matkailussa ja sivusivat alueella kasvanutta prostituutiota, mutta pääosin tarkoituksena oli tarkastella ihmisten suhtautumista matkailuun ja sen vaikutuksiin hieman yleisemmällä tasolla. Kenttäkurssitutkimuksen ja vielä suunnitteluasteella olevan kehittämisprojektin yhdistämisen kautta nousi esiin se, että ehkä tutkimusta pitäisi tehdä vasta kun projekti on käynnissä. Olimmekohan siis liikkeellä liian aikaisin? Erityisen tärkeäksi näytti nousevan tarve projektin ohjausryhmän perustamiseen, vasta sen jälkeen voitaisiin tehdä muuta, kuten esimerkiksi tutkia. Kollegoilta meni tunti vakuuttaa kyläneuvoston kriittiset äänet siitä, että perustietoa kannattaisi kerätä jo ennen ohjausryhmän määrittämistä ja projektia; kerättyä tietoa olisi siten mahdollista hyödyntää projektisuunnitelman laadinnassa. Ja lopulta kenttäkurssilla ei alun perin ollut mitään yhteyttä paikan päällä ilmenneeseen projektiaihioon.

Saimme luvan edetä tahollamme, mutta yhteistyössä esille tulleen projektin kanssa. Seuraavaksi suuntasimme Kasaneen, joka on pienen kaupungin kokonainen ja näköinen paikka – ainakin verrattuna Kazungulaan. Myös asiat hoituivat ’urbaanimmin’; ei neuvostoa, ei muovituoleja puun alla, vaan päällikkö odotti siistissä toimistossaan puku päällä meitä. No tukka hänellä oli hieman sekaisin ja pystyssä muistuttaen jotakuta amerikkalaista ammattilaisnyrkkeilypromoottoria. Viiden minuutin keskustelun jälkeen hän toivotti menestystä tutkimukselle ja siirtyi seuraavan kokoukseen.

Nyt paikallisyhteisön tutkimus oli tekemistä vaille valmis. Sen sijaan turistien haastattelu osoittautui hyvin vaikeaksi. Turistisesongin piti olla lähes parhaassa vauhdissaan alueella, mutta turisteja ei juuri näkynyt. Tai kun näkyi he istuivat joko ohi kiitävässä safariautossa tai Chobe –joella kulkevassa risteilyveneessä. Lisäksi turisteihin törmäsi kun kävimme kollegojen kanssa katsomassa miltä neljän ja viiden tähden majoituspaikat näyttävät. Turistit istuivat terasseilla, makoilivat uima-altaiden läheisyydessä tai tiirailivat joelle kiikareillaan khaki -väritys yllään.

Näkymä oli kuin suoraan matkailua ja kehitystä käsittelevästä oppikirjasta. Botswanan matkailutalous on pääosin ulkopuolisten (etenkin eteläafrikkalaisten) käsissä. Tämä selittää sen, miksi lähes 80 prosenttia matkailijoiden kuluttamasta rahasta virtaa lopulta Botswanan ulkopuolelle. Itse asiassa pääosa rahasta ei koskaan edes saavu maahan, sillä lentoyhtiön ja matkanjärjestäjän osuus on keskimäärin yli puolet matkan kokonaiskuluista, ja päästäkseen Botswanaan ja Kasaneen länsimaisen matkailijan on pakosta käytettävä kansainvälistä lentoyhtiötä ja useimmiten käytännössä myös itselleen läheistä matkanjärjestäjää. Ja jos matka suuntautuu monikansalliseen hotelliin, joita on runsaasti Kasanessakin, vain noin 20 prosenttia matkailijan kuluttamasta rahasta jää kohdemaan aluetalouden kiertoon. Loput vuotavat ulkopuolelle (tai eivät siis koskaan edes saavu Botswanaan).

Tämä tuli hyvin ilmi yhdessä viiden tähden majoituspaikassa. Se oli hieno ja upealla paikalla, joten mielenkiinnosta kysyin vastaanotosta huoneen hintaa. Sitä ei osattu sanoa. Hintatiedot, varaukset ja myynti tapahtuivat kuulemma Etelä-Afrikasta Johannesburgista käsin. Todennäköisesti myös maksu menisi sinne. Ehkä näiden hotellien sijaan olisi kysyttävä hintoja paikallisomisteisista liikkeistä – se ei vain usein näy päälle, eivät edes alhaiset tähtimäärät ovipielessä takaa ’paikallisuutta’.

Hotellit eivät olleet kovin kiinnostuneita päästämään opiskelijoita tiloihinsa häiritsemään asiakkaitaan. Yhdet pakit saatuamme päätimme ’häiritä’ vain paikallisyhteisön jäseniä kysymyksillämme.