Kävimme kollegojen kanssa kenttätöissä ’pohjoisessa’. Pohjoisuus on tunnetusti suhteellinen käsite. Silti Suomesta käsin voi olla vaikea hahmottaa että etelän maillakin on oma pohjoisensa, joka sijaitsee Botswanan tapauksessa reilusti päiväntasaajan ’tuolla puolen’.
Ensimmäinen yö oli varattu Kalaharin läpi kulkevan Trans-Kalahari Highwayn varrelta, joka päättyy lännessä Walvis Bayn satamakaupunkiin Namibiassa. Paikan nimi on Kang. Muistan joku vuosi sitten syöneeni huoltoaseman baarissa ranskalaiset. Ne pistivät vastaan – rasvaa oli käytetty siinä määrin etteivät ne pysyneet haarukassa vaan luikersivat velttoina pois. Nyt söimme illallisen toisessa paikassa jossa sisäfile oli tehty paikallisesti eli läpikypsäksi. Silti se oli mureaa, ja mediumissa on vaaransa pikkupaikkakuntien ravintoloissa.
Seuraavana päivänä teimme haastatteluja Kangissa lounasaikaan saakka. Ennen matkan jatkumista päädyimme huoltoasemalle syömään. Muistin baarin ’riippuvat ranskalaiset’ ja mietin vaihtoehtoja. Kollega tilasi lihapataa, jonka sai kuulemma nopeasti ilman kohtuutonta odottelua. Otin samaa. Tarjoilijan lupaus piti, sillä saimme ruuan eteen melkein saman tien. Usein ruokaa saa täällä odotella aikalailla.
Toinen kollegani tuli myöhässä syömään ja tilasi samaa pataa. Saimme omamme jo syödyksi kun hän vasta aloitteli. Juttelimme niitä näitä tovin, mutta ruoka ei vaan tuntunut siirtyvän kollegan lautaselta eteenpäin. Olin aiemmilla matkoilla huomannut hänen olevan hieman tarkka ruuastaan – ehkä se ei vaan ollut maullaan. Lopulta kuitenkin kysyimme eikö ruoka maita? Ei kuulemma maittanut. Harmittavasti asia ei jäänyt siihen, vaan toinen jo lounaansa syönyt kollegani patisteli häntä haarukoimaan ruokaa pois, sillä seuraavan ruokapaikkaan oli reilusti matkaa eikä meillä myöskään ollut aikaa kahteen lounastaukoon.
Syynä ruokahaluttomuuteen oli lautasella oleva torakka. Se ei valitettavasti ollut enää tuore, vaan padassa hauduttu… Me jo syöneet katsoimme toisiamme hitaasti ja torakan löytänyt pyyteli anteeksi että kertoi, mutta ’mitäs tivasitte’. Kun ei maistu niin ei maistu; sen pitäisi riittää syyksi.
Tarjoilija vei syömättömän lautasen hiljaisuuden vallitessa pois. Muistelin sitten, että siinä amerikkalaisessa Pelkokerroin ohjelmassahan syödään ihan mitä vaan ja pääosin tuoreina. Tämä ’tehtävä’ oli sentään haudutettu lihapadassa. Eikä maussa ollut valittamista. Torakoissa on kuulemma myös paljon proteiinia. Silti niitä riippuvia ranskalaisia tuli hieman ikävä.
Päivälliseksi Ghanzissa tilasin taas pihviä. Pyysin paistamaan sen suht kypsäksi.
1 kommentti:
Good.
Lähetä kommentti