Kävin itsenäisyyspäivän jälkeen Etelä-Afrikassa. Lähtö viivästyi kun autosta puuttui yksi asiakirja, jota ilman matka olisi pysähtynyt rajalle. Ja ei vain matka vaan myös auto - ilman nyt puuttuvaa paperia auto olisi jäänyt siihen paikkaan missä poliisi auton pysäyttää. Se olisi tapahtunut viimeistään tullialueen Etelä-Afrikan puoleisella ulkoportilla.
Keskiviikon auto seisoi pihalla 'turvassa'. Torstaiaamuna ajoin riskillä hakemaan lisenssiä. Olin tiehallinnon toimiston edessä kello 07:15, edessäni jo 18 jonottajaa... erinäiset paperiniput käsissään. Toimisto avasi ovensa hieman myöhässä kello 7:50. Ilmeisesti virkailijoiden 'jaloissa' painoi vielä itsenäisyyspäivä - siitä huolimatta 20 minuuttia myöhemmin olin saanut kaikki asiakirjat käteeni. Eikun matkaan.
Lähdön viivästyksestä johtuen yksi kokous ehti mennä ohi, mutta jäljelle jääneissä ei siten tarvinnut pitää hoppua. Pretorian yliopistolla ehdin keskustella kollegojen kanssa paitsi yleisistä ajankohtaisista politiikan kuvioista myös tutkimuspolitiikasta.
Etelä-Afrikassa on kymmeniä yliopistoja, joista vain kourallinen on ns. kansainvälistä tasoa. Maanosan 'paras' - miten se sitten määritetäänkään - yliopisto sijaitsee Cape Townissa; University of Cape Town on rankattu 300 parhaan yliopiston joukkoon maailmassa. Esimerkiksi Oulun yliopisto sijoittuu seuraavan sadan joukkoon ja Pretorian yliopisto puolestaan Oulusta seuraavalle tasolle eli 500 parhaan ryhmään.
Huolimatta Etelä-Afrikan suurista resursseista maan yliopistopolitiikassa keskustellaan siitä, mille aloille maassa tulisi keskittyä tutkimuksessa. Kyse on pitkälti resursseista. Esimerkiksi Natalin yliopiston rehtori kirjoitti reilu pari viikkoa sitten kolumnissaan, että luonnontieteiden sijaan yhteiskuntatieteellisen ja humanistisen tutkimuksen roolia olisi nykyisestä vahvistettava. Kyse on tietyssä mielessä nollasummapelistä eli vastaavasti luonnontieteellisen tutkimuksen osuus laskisi.
Tätä tutkimuspoliittista kantaansa hän perusteli kolmella asialla. Ensimmäinen tekijä ovat näytöt. Maassa tehdystä tutkimuksesta kansainvälisesti arvostetuinta on ollut yhteiskuntatieteellinen ja humanistinen tutkimus. Ne alat ovat myös edesauttaneet etelä-afrikkalaisten saamia Nobelin palkintoja. Osa niistä on tosin ollut luonteeltaan poliittisia tunnustuksia kuten Mandelan ja Klerkin saama rauhanpalkinto.
Toisena syynä ovat tutkimusmahdollisuudet. Etelä-Afrikka ja sen lähialue tarjoaa ikään kuin laboratoriotilan yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle ja kulttuurintutkimukselle. Alue kiinnostaa myös kansainvälistä tieteellistä yhteisöä ja tutkijoita. Tämä tukee tutkimustoiminnan kansainvälistymistä ja tehdyn tutkimuksen saamaa kansainvälistä huomiota ja merkitystä.
Kolmanneksi ja ei ehkä vähäisimmäksi perusteeksi hän nosti rahan. Luonnontieteellinen kokeellinen tutkimus edellyttää runsaasti resursseja laitteisiin ja materiaaleihin. Ilman suuria panostuksia infrastruktuuriin ei luonnontieteissä ole käytännössä mahdollista tehdä kansainvälisen tason tutkimusta. Tai se on ainakin hyvin vaikeaa. Rahasta on pulaa ja vähenevien resurssien ja kovenevan kilpailun myötä erikoistuminen 'pehmeisiin' tieteisiin voisi tuottaa kansainvälisesti paremman ja korkealuokkaisemman tuloksen. Samalla hän korosti sitä, että tutkimusraha tulisi jakaa ensisijaisesti huippuyksiköihin.
Yhteiskuntatieteellisesti suuntautuneena tutkijana on helppo olla rehtorin kanssa samaa mieltä. Siitä huolimatta herää kysymys, miten Etelä-Afrikka aikoisi jatkossa ylläpitää ja kehittää tuotannollista toimintaa teknillisilla aloilla ilman panostusta myös 'koviin' luonnontieteisiin kuten kemiaan, fysiikkaan ja matematiikkaan. Viime mainittu ei tosin tarvitse suuria laiteinvestointeja.
Vaikka kaivosteollisuus on pudonnut kakkossijalle voimakkaasti kasvaneen matkailutalouden taakse, eivät edelleen tärkeät kaivokset ja jalostustoiminta tai perinteinen maatalous pyöri yksin sosiaalisten konstruktioiden tai poliittisten analyysien varassa, vaan ne edellyttävät tehokkaampia ja uudenlaisia tuotantoprosesseja kasvavien kustannusten, ilmastonmuutoksen ja esim. HIV/AIDS työväestövaikutusten vuoksi. Esimerkiksi jo nyt osa viinitilojen sadosta jää kuulema korjaamatta työvoiman vähyydestä johtuen. Sen pitäisi kiinnostaa paitsi maaseudun rakennemuutosta HIV/AIDSn varjossa tutkivaa yhteiskuntatieteilijää myös koneellista poimintamallia suunnittelevaa insinööriä, puhumattakaan suomalaisesta kuluttajasta lämmittelemässä talvi-iltana takan ääressä, kädessään lasi vielä edullista etelä-afrikkalaista punaviiniä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti