Botswanasta naapurimaihin ajaessa maisema pysyy suht samana - ainakin hetken - mutta muutoin eroja löytyy. Yksi on lehmien ja aasien määrä liikenteessä eli niiden puuttuminen keskiviivan tuntumasta Namibiassa ja Etelä-Afrikassa, toinen on villisikojen määrä pientareella. Namibiassa on jälkimmäisille oikein oma liikennemerkkikin: varoituskolmio jonka keskellä myhäilee itse sika! Siis pahkasika.
Yleensä possut pysyvät kontillaan reilusti pientareen puolella makoisia juuria mussuttaen, mutta toisinaan tien ylittää ryhdikäs karvainen pallosalama häntä antennina, mahanalus jalkoja täynnä. Tosin kerran on todistettavasti yhdeltä jäänyt ylitys kirjaimellisesti puolitiehen. Tämä tapahtui Etelä-Afrikan puolella. Saimme poliisin hoitamaan valitettavan prosessin loppuun. Ja tapaamisen jälkeen piti puskuriakin hieman nostaa - kuin olisi kiveen törmännyt.
Se ihmetyttää, ettei villisikoja juuri näe Botswanan puolella tienpientareilla, ei ainakaan siis siinä määrin kuin Namibiassa ja Etelä-Afrikassa. Silti karjaa maleksii tiellä haitaksi saakka.
Tähän 'puutteeseen' tuli osaselitys, kun teimme tutkimushaastatteluja Kasanessa, Pohjois-Botswanassa. Sillä suunnalla pahkasikoja näkee kuljeksimassa, jopa kyläraitilla. Koirat yrittävät niitä hätyytellä, mutta vasta isompi lauma koiria saa aikuisen sian perääntymään pylly seinää vasten - paras puolustuspaikka näytti olevan siltarumpu, johon sika asettui perä edellä ja torahampaat tanassa. Koirat eivät ymmärtäneet lähestyä rummun toisestä päästä...
Kyläläiset kertoivat, että he toisinaan houkuttelevat ruualla sian taloonsa sisään, jossa sille tehdään sama temppu kuin kotipossulle joulun alla. Hommassa tulee olla varovainen: a. pahkasika on villi ja sillä on yllättävää nopeutta ja paha tapa käyttää torahampaitaan, ja b. sian tappaminen on laitonta. Siksi se tehdään ulkoilman sijaan hämärässä, verhojen takana olohuoneessa tai keittiössä... Asunnot ovat täällä ja etenkin syrjäseuduilla keskimäärin hiukka askeettisempia kuin Suomessa, joten suurta vahinkoa ei pääse irtaimistolle tapahtumaan, ei vaikka sika hieman ehtisi sisällä rellestääkin.
Mutta sika siis maistunee batswanoille ilmeisesti paremmin kuin siskoille ja veljille Namibiassa ja Etelä-Afrikassa. Ainakaan kukaan täällä tuntemani ei ole makua moittinut. Miten lie rajan takana.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Etelä-Afrikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Etelä-Afrikka. Näytä kaikki tekstit
tiistai 19. tammikuuta 2010
sunnuntai 5. lokakuuta 2008
Tutkimusstrategioita - New Strategies for Research
Kävin itsenäisyyspäivän jälkeen Etelä-Afrikassa. Lähtö viivästyi kun autosta puuttui yksi asiakirja, jota ilman matka olisi pysähtynyt rajalle. Ja ei vain matka vaan myös auto - ilman nyt puuttuvaa paperia auto olisi jäänyt siihen paikkaan missä poliisi auton pysäyttää. Se olisi tapahtunut viimeistään tullialueen Etelä-Afrikan puoleisella ulkoportilla.
Keskiviikon auto seisoi pihalla 'turvassa'. Torstaiaamuna ajoin riskillä hakemaan lisenssiä. Olin tiehallinnon toimiston edessä kello 07:15, edessäni jo 18 jonottajaa... erinäiset paperiniput käsissään. Toimisto avasi ovensa hieman myöhässä kello 7:50. Ilmeisesti virkailijoiden 'jaloissa' painoi vielä itsenäisyyspäivä - siitä huolimatta 20 minuuttia myöhemmin olin saanut kaikki asiakirjat käteeni. Eikun matkaan.
Lähdön viivästyksestä johtuen yksi kokous ehti mennä ohi, mutta jäljelle jääneissä ei siten tarvinnut pitää hoppua. Pretorian yliopistolla ehdin keskustella kollegojen kanssa paitsi yleisistä ajankohtaisista politiikan kuvioista myös tutkimuspolitiikasta.
Etelä-Afrikassa on kymmeniä yliopistoja, joista vain kourallinen on ns. kansainvälistä tasoa. Maanosan 'paras' - miten se sitten määritetäänkään - yliopisto sijaitsee Cape Townissa; University of Cape Town on rankattu 300 parhaan yliopiston joukkoon maailmassa. Esimerkiksi Oulun yliopisto sijoittuu seuraavan sadan joukkoon ja Pretorian yliopisto puolestaan Oulusta seuraavalle tasolle eli 500 parhaan ryhmään.
Huolimatta Etelä-Afrikan suurista resursseista maan yliopistopolitiikassa keskustellaan siitä, mille aloille maassa tulisi keskittyä tutkimuksessa. Kyse on pitkälti resursseista. Esimerkiksi Natalin yliopiston rehtori kirjoitti reilu pari viikkoa sitten kolumnissaan, että luonnontieteiden sijaan yhteiskuntatieteellisen ja humanistisen tutkimuksen roolia olisi nykyisestä vahvistettava. Kyse on tietyssä mielessä nollasummapelistä eli vastaavasti luonnontieteellisen tutkimuksen osuus laskisi.
Tätä tutkimuspoliittista kantaansa hän perusteli kolmella asialla. Ensimmäinen tekijä ovat näytöt. Maassa tehdystä tutkimuksesta kansainvälisesti arvostetuinta on ollut yhteiskuntatieteellinen ja humanistinen tutkimus. Ne alat ovat myös edesauttaneet etelä-afrikkalaisten saamia Nobelin palkintoja. Osa niistä on tosin ollut luonteeltaan poliittisia tunnustuksia kuten Mandelan ja Klerkin saama rauhanpalkinto.
Toisena syynä ovat tutkimusmahdollisuudet. Etelä-Afrikka ja sen lähialue tarjoaa ikään kuin laboratoriotilan yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle ja kulttuurintutkimukselle. Alue kiinnostaa myös kansainvälistä tieteellistä yhteisöä ja tutkijoita. Tämä tukee tutkimustoiminnan kansainvälistymistä ja tehdyn tutkimuksen saamaa kansainvälistä huomiota ja merkitystä.
Kolmanneksi ja ei ehkä vähäisimmäksi perusteeksi hän nosti rahan. Luonnontieteellinen kokeellinen tutkimus edellyttää runsaasti resursseja laitteisiin ja materiaaleihin. Ilman suuria panostuksia infrastruktuuriin ei luonnontieteissä ole käytännössä mahdollista tehdä kansainvälisen tason tutkimusta. Tai se on ainakin hyvin vaikeaa. Rahasta on pulaa ja vähenevien resurssien ja kovenevan kilpailun myötä erikoistuminen 'pehmeisiin' tieteisiin voisi tuottaa kansainvälisesti paremman ja korkealuokkaisemman tuloksen. Samalla hän korosti sitä, että tutkimusraha tulisi jakaa ensisijaisesti huippuyksiköihin.
Yhteiskuntatieteellisesti suuntautuneena tutkijana on helppo olla rehtorin kanssa samaa mieltä. Siitä huolimatta herää kysymys, miten Etelä-Afrikka aikoisi jatkossa ylläpitää ja kehittää tuotannollista toimintaa teknillisilla aloilla ilman panostusta myös 'koviin' luonnontieteisiin kuten kemiaan, fysiikkaan ja matematiikkaan. Viime mainittu ei tosin tarvitse suuria laiteinvestointeja.
Vaikka kaivosteollisuus on pudonnut kakkossijalle voimakkaasti kasvaneen matkailutalouden taakse, eivät edelleen tärkeät kaivokset ja jalostustoiminta tai perinteinen maatalous pyöri yksin sosiaalisten konstruktioiden tai poliittisten analyysien varassa, vaan ne edellyttävät tehokkaampia ja uudenlaisia tuotantoprosesseja kasvavien kustannusten, ilmastonmuutoksen ja esim. HIV/AIDS työväestövaikutusten vuoksi. Esimerkiksi jo nyt osa viinitilojen sadosta jää kuulema korjaamatta työvoiman vähyydestä johtuen. Sen pitäisi kiinnostaa paitsi maaseudun rakennemuutosta HIV/AIDSn varjossa tutkivaa yhteiskuntatieteilijää myös koneellista poimintamallia suunnittelevaa insinööriä, puhumattakaan suomalaisesta kuluttajasta lämmittelemässä talvi-iltana takan ääressä, kädessään lasi vielä edullista etelä-afrikkalaista punaviiniä.
Keskiviikon auto seisoi pihalla 'turvassa'. Torstaiaamuna ajoin riskillä hakemaan lisenssiä. Olin tiehallinnon toimiston edessä kello 07:15, edessäni jo 18 jonottajaa... erinäiset paperiniput käsissään. Toimisto avasi ovensa hieman myöhässä kello 7:50. Ilmeisesti virkailijoiden 'jaloissa' painoi vielä itsenäisyyspäivä - siitä huolimatta 20 minuuttia myöhemmin olin saanut kaikki asiakirjat käteeni. Eikun matkaan.
Lähdön viivästyksestä johtuen yksi kokous ehti mennä ohi, mutta jäljelle jääneissä ei siten tarvinnut pitää hoppua. Pretorian yliopistolla ehdin keskustella kollegojen kanssa paitsi yleisistä ajankohtaisista politiikan kuvioista myös tutkimuspolitiikasta.
Etelä-Afrikassa on kymmeniä yliopistoja, joista vain kourallinen on ns. kansainvälistä tasoa. Maanosan 'paras' - miten se sitten määritetäänkään - yliopisto sijaitsee Cape Townissa; University of Cape Town on rankattu 300 parhaan yliopiston joukkoon maailmassa. Esimerkiksi Oulun yliopisto sijoittuu seuraavan sadan joukkoon ja Pretorian yliopisto puolestaan Oulusta seuraavalle tasolle eli 500 parhaan ryhmään.
Huolimatta Etelä-Afrikan suurista resursseista maan yliopistopolitiikassa keskustellaan siitä, mille aloille maassa tulisi keskittyä tutkimuksessa. Kyse on pitkälti resursseista. Esimerkiksi Natalin yliopiston rehtori kirjoitti reilu pari viikkoa sitten kolumnissaan, että luonnontieteiden sijaan yhteiskuntatieteellisen ja humanistisen tutkimuksen roolia olisi nykyisestä vahvistettava. Kyse on tietyssä mielessä nollasummapelistä eli vastaavasti luonnontieteellisen tutkimuksen osuus laskisi.
Tätä tutkimuspoliittista kantaansa hän perusteli kolmella asialla. Ensimmäinen tekijä ovat näytöt. Maassa tehdystä tutkimuksesta kansainvälisesti arvostetuinta on ollut yhteiskuntatieteellinen ja humanistinen tutkimus. Ne alat ovat myös edesauttaneet etelä-afrikkalaisten saamia Nobelin palkintoja. Osa niistä on tosin ollut luonteeltaan poliittisia tunnustuksia kuten Mandelan ja Klerkin saama rauhanpalkinto.
Toisena syynä ovat tutkimusmahdollisuudet. Etelä-Afrikka ja sen lähialue tarjoaa ikään kuin laboratoriotilan yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle ja kulttuurintutkimukselle. Alue kiinnostaa myös kansainvälistä tieteellistä yhteisöä ja tutkijoita. Tämä tukee tutkimustoiminnan kansainvälistymistä ja tehdyn tutkimuksen saamaa kansainvälistä huomiota ja merkitystä.
Kolmanneksi ja ei ehkä vähäisimmäksi perusteeksi hän nosti rahan. Luonnontieteellinen kokeellinen tutkimus edellyttää runsaasti resursseja laitteisiin ja materiaaleihin. Ilman suuria panostuksia infrastruktuuriin ei luonnontieteissä ole käytännössä mahdollista tehdä kansainvälisen tason tutkimusta. Tai se on ainakin hyvin vaikeaa. Rahasta on pulaa ja vähenevien resurssien ja kovenevan kilpailun myötä erikoistuminen 'pehmeisiin' tieteisiin voisi tuottaa kansainvälisesti paremman ja korkealuokkaisemman tuloksen. Samalla hän korosti sitä, että tutkimusraha tulisi jakaa ensisijaisesti huippuyksiköihin.
Yhteiskuntatieteellisesti suuntautuneena tutkijana on helppo olla rehtorin kanssa samaa mieltä. Siitä huolimatta herää kysymys, miten Etelä-Afrikka aikoisi jatkossa ylläpitää ja kehittää tuotannollista toimintaa teknillisilla aloilla ilman panostusta myös 'koviin' luonnontieteisiin kuten kemiaan, fysiikkaan ja matematiikkaan. Viime mainittu ei tosin tarvitse suuria laiteinvestointeja.
Vaikka kaivosteollisuus on pudonnut kakkossijalle voimakkaasti kasvaneen matkailutalouden taakse, eivät edelleen tärkeät kaivokset ja jalostustoiminta tai perinteinen maatalous pyöri yksin sosiaalisten konstruktioiden tai poliittisten analyysien varassa, vaan ne edellyttävät tehokkaampia ja uudenlaisia tuotantoprosesseja kasvavien kustannusten, ilmastonmuutoksen ja esim. HIV/AIDS työväestövaikutusten vuoksi. Esimerkiksi jo nyt osa viinitilojen sadosta jää kuulema korjaamatta työvoiman vähyydestä johtuen. Sen pitäisi kiinnostaa paitsi maaseudun rakennemuutosta HIV/AIDSn varjossa tutkivaa yhteiskuntatieteilijää myös koneellista poimintamallia suunnittelevaa insinööriä, puhumattakaan suomalaisesta kuluttajasta lämmittelemässä talvi-iltana takan ääressä, kädessään lasi vielä edullista etelä-afrikkalaista punaviiniä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
