Viikonloppuna oli Botswanan maajoukkueen viimeinen karsintapeli pääsystä jalkapallon 2010 maailmanmestaruusturnaukseen. Turnaus olisi lähellä, Etelä-Afrikassa, siis lähes kotioloissa, eli melkein kotikenttäedulla...
Kisat ovat tärkeät koko eteläiselle Afrikalle ja niihin on valmistauduttu useita vuosia. Kisojen uskotaan nostavan Etelä-Afrikan ja koko alueen matkailun uudelle tasolle ja lisäävän paitsi kansainvälistä näkyvyyttä myös ulkomaisia sijoituksia alueelle. Etelä-Afrikassa rakennetaan parasta aikaa kuumeisesti uusia ja korjataan vanhoja kenttiä. Ja moottoriteihin tulisi FIFA:n mukaan saada lisää kaistoja kisaliikenteelle jo olemassa olevien 2-4 rinnalle. Uusi metroyhteyskin on tulossa Jo'burgin ja Pretorian välille. Hankkeet ovat laahanneet hieman aikataulusta jäljessä, mutta Etelä-Afrikassa osataan muistuttaa että maa on selvinnyt aiemmin rugbyn ja kriketin maailmanmestaruuskisojen järjestämisestäkin. Ne eivät ole jääkiekon MM-kisojen kaltaisia pikkuturnajaisia.
Näiden rakennusurakoiden lisäksi murheena on rikollisuus. Se on ainakin tilastoissa saatu viime aikoina hieman laskemaan. Kuvaavaa kuitenkin on, että FIFA:n taannoisella vierailulla delegaation laukut ryöstettiin... Ei tainnut jäädä epäselväksi kenellekään, että ongelmaan on syytä paneutua ennen kuin kisaturistit saapuvat.
Mutta ei mennä asioiden edelle vaan takaisin viime viikonlopun peliin. Vieraileva joukkue oli Mosambik, jonka Botswana voitti aiemmin Maputossa pelatussa pelissä. Täkäläisittäin joukkueilla on 'kuvaavat' lempinimensä; Seeprat vastaan Mambat. Pelillä ei ollut enää panosta 2010 kisoihin pääsyn kannalta, sillä molemmat joukkueet olivat jo käytännössä karsiutuneet, mutta tulossa piti olla kiihkeä revanssi.
Päivällä kaupungilla näkyi siellä täällä yksittäisiä sinivalkomustaraidallisia paitoja. Myös muutamia isompia punapaitaisia ryhmiä liikkui ostoskeskuksissa. Aloituspotkun lähestyessä kotijoukkueen paitoja liikkui kaupungilla tihenevästi ja tööttäileviin autoihin ilmestyi myös liehuvia Botswanan lippuja. ’Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua.’
Lippuluukulla oli ruuhkaa ja tilannetta eivät helpottaneet sen tuntumaan pesiytyneet hämäräveikot. Kaikenlaista kokeilijaa kävi vieressä, mutta lopulta pääsimme koko perhe sisään ilman kummempia menetyksiä. Stadionin lehtereillä suurinta ääntä tuntuivat pitävän vierasjoukkueen kannattajat, ja myös kentällä punapaidat hallitsivat. Vierasmaalin jälkeen tunnelma jäi pysyvästi alas. Kotijoukkue hyökkäsi yhdellä kärjellä – numero seiska yritti kyllä muidenkin edestä. Ilmeisesti lievä tappio tuntui joukkueena paremmalta kuin riskillä hyökkääminen. Kotijoukkueen kannattajia alkoikin poistua reilusti ennen loppuvihellystä.
Niin teimme mekin – sinivalkomustaraidallisissa paidoissa. Seeprojen kohtalo oli sama kuin Huuhkajien; jäädä kotisohvalle 2010 katsomaan kun muut pelaavat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti