Yliopiston yksi epäkiitollisimmista tehtävistä on epäilemättä laitoksen johtajan posti. Harva on siihen vapaaehtoinen - ja joidenkin niiden harvojen halukkaiden ei ehkä tulisi olla... Mutta kullakin on kutsumuksensa.
Botswanan yliopistossa laitosjohtajan tehtävä lankeaa kerrallaan kolmeksi vuodeksi. Jos ensimmäinen kierros on mennyt jotakuinkin hyvin voit olla varma että 'saat' jatkaa toisen kolmivuotiskauden. Monilla laitoksilla, mikäli vain mahdollista, tehtävä lankeaa ei-motswanalle. Tämä ulkopuolisten suosiminen ei ole poikkeus, sillä vastaavasti esimerkiksi Namibian yliopistossa laitosjohtajat ja dekaanit olivat erityisesti aiemmin pääasiallisesti joko määräaikaisia siirtotyöläisiä tai valkoiseen vähemmistöön kuuluvia. Kyse ei kuitenkaan ole ensisijaisesti vieraskoreudesta tai jälkikolonialistisista rakenteista.
Ulkopuolisen siirto- eli pätkätyöläisen on ensinnäkin vaikea sanoa Ei tehtävään kutsuttaessa. Tehtävän ottamisella voi myös varmistaa määräaikaisen työsuhteen jatkumisen. Kolmanneksi hallinnossa ulkopuolisen uskotaan kykenevän epämielyttäviin päätöksiin helpommin kuin toisensa usein moni(suku)polvisten verkostojen kautta tuntevien batswanoiden.
Oman laitokseni johtaja on zimbabwelainen nainen, joka sai tehtävän hetimiten tullessaan laitokselle. Se on jo sinällään vaikea alkuasetelma. Lisäksi päätöksiä seuraavissa palautteissa saa toisinaan kuulla miten asiat Botswanassa normaalisti tehdään ja mitä erityisiä oikeuksia motswanalla tulisi olla. Asiaa ei myöskään auta se, että johtuen oletetusta ja pelätystä tunteiden kuumenemisesta monet päätökset tuodaan esille sähköpostitse. Ennen kuin laitosjohtaja huomaakaan koko työyhteisö on saanut viestin vastaanottajalta kuuman palautteen 'reply all' komennon avulla. Sitä seuraavassa yleisessä sähköpostikeskustelussa saa lukea argumentteja riveillä ja erityisesti niiden väleissä.
Ympäristötieteiden laitoksen johtaja on puolestaan Sambiasta. Luonteeltaan 'lehmänhermoinen' mies, jota mikään ei saa kiivastumaan - ei ainakaan ulospäin. Eilisen kokouksen aikana muistelin miltä hän näytti ja vaikutti noin viisi vuotta sitten kun ensi kertaa tapasimme saman ahtaan pöydän ääressä. Silloin minä olin ruokamyrkytyksen uuvuttama ja hän vasta vuoden laitosta johtaneena virtaa ja ideoita täynnä. Nyt, monien yhteisten ponnistusten jälkeen, hän ei kauan salaillut väsymystään. Normaalien haasteiden ja vaikeuksien lisäksi koko laitosta yritetään siirtää muiden toimesta Mauniin lähes 1000 kilometrin päähän. Sen prosessin torpedoimiseen hän saa käyttää paljon palaveriaikaa ja yhteyksiä, mutta samalla opetusvelvollisuudella kuin muutkin.
Hänen laitosjohtajapestinsä on viimein kahden kauden jälkeen loppumassa. Vain neljä kuukautta johtajuutta jäljellä, mutta tunne on kuin maratoonarilla reilun 30 kilometrin kohdalla; maaliviiva on tarkalleen tiedossa mutta on täysin epävarmaa jaksaako sinne saakka.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti