Kuka keksi laatujärjestelmän arvioinnin?

Ensimmäinen laitoskokous takana. Se ei tarjonnut suuria yllätyksiä vaan eteni tavanomaisen kaavan mukaan; puheenjohtaja aloitti, asiaa valmistellut henkilö alusti ja puheenvuoroja otettiin ja jaettiin. Kokous tarjosi mahdollisuuden nähdä uusia kollegoja sekä kokea leppoisaa tunnelmaa ja meikäläiseen töksäyttelyyn verrattuna sivistyneemmin verhoiltuja tapoja kritisoida edellisen puhujan kantaa ilman, että siitä kehtaa kukaan ottaa itseensä. Tai ainakaan näyttää sitä.

Laitoskokouksen pääasiana oli valmistautuminen laitoksen kansainväliseen arviointiin, joka on osa yliopiston laatujärjestelmää. Sekään ei ollut asiana uutta, vaan laatujärjestelmien ja arviointien kehä on ilmastonmuutoksen kaltainen globaali vitsaus. Niitä yhdistää myös se, että ne molemmat ovat ihmisen aikaansaamia, mutta hyvin harva taho on valmis ottamaan niiden alkusysäyksestä tahi pysäyttämisestä vastuuta. Kukaan ei kokouksessakaan tiennyt miksi arviointi oikeastaan tehdään - tai mitä sillä tehdään. Mutta raporttien raakaversiot olivat kokousmateriaalin mukana tulostettuina.

Sinällään laatujärjestelmät ja niihin kytkeytyvät ajoittaiset arviointiprosessit ovat varmaan tarpeellisia työvälineitä organisaatioita kehitettäessä ja toimintaa suunnatessa (ja onhan se mukavampi jos oma laitos lakkautetaan arvioinnin perusteella kuin täysin mielivaltaisesti...). Näin siitäkin huolimatta, että yliopistolle ja tutkimukselle on historiansa ajan ollut ominaista itsekorjaavuus. Nyt tämä 'itsepalvelu' on osin ulkoistettu ja täysin alistettu hallintoprosesseille, jotka eivät kuitenkaan voi mahdollisesta halustaan huolimatta arvioida itse ydintoiminnan eli tutkimuksen ja opetuksen laatua. Sen sijaan on alettu mittaamaan laatua tarkastelevan järjestelmän toimintaa eli laatujärjestelmän laatua.

Näin myös Botswanan yliopistossa. Raporteissa ei pyydetä esittämään esimerkiksi jotakin opiskelijoiden oppimistuloksista, mutta niihin tulee listata muun muassa excel -taulukkoiden laitoksen kurssisalien tuolien määrä saleittain. Näin opetuksen laatua mittaavan laatujärjestelmän laatua arvioiva raportti tuottaakin runsaasti mitattavaa ja jatkossa helposti seurattavaa tietoa. Kysymys laadusta jäänee kuitenkin vaille vastausta, vai selviäisikö se lopullisesti laatujärjestelmän arviointia mittaavan arviointiprosessin kautta...? Niin, miksi jättää leikki kesken, sillä jokainen arviointikierros synnyttää tarpeen ja materiaalin uuteen arviointiin.

Kokouksen jälkeen kävelin valmistelemaan luentojani autuaan tietämättömänä niiden laadusta tai laaduttomuudesta. Sen sijaan tiesin, että luentosalissani on 46 tuolia. Ne riittävät määrältään eli laadultaan mainiosti kurssini 18 opiskelijalle; ehkäpä opetuksenikin on siten myös laadukasta...