Professoria etsimässä

Uudella matkailun laitoksella on professuuri avoinna. Paikka avattiin jo ennen laitoksen perustamista johtamisen laitoksen alaisuudessa. Hakijoita on ollut vähänlaisesti. Sama tilanne on ollut Maunin kampuksella, jossa matkailun professuuriin ei hakijoita siunaantunut lainkaan, ja lopulta paikkaan haettiin professoria tai ’erikoistutkijaa’. Ei hakijoita.

Saimme Botswanan yliopiston pääkampukselle Gaboroneen lopulta yhden muodollisesti pätevän hakijan. Hän on tohtori naapurilaitokselta. Tutkinto on hakuilmoituksen mukaisesti matkailututkimuksesta tai vastaavalta alalta eli jälkimmäisestä, mutta tutkimus on pääosin muulta alalta ja opetuskokemusta ei ole matkailun tutkimuksesta lainkaan.

Monessa muussa maassa ja arviointijärjestelmässä tilanne olisi suhteellisen selvä; muodollisesti pätevä mutta tutkimukselliset ja opetukselliset näytöt eivät riittäne kyseiseen virkaan. Täällä arviointitilanteen tekee haasteelliseksi kaksi asiaa. Hakijoita, oli kyseessä lehtoraatti tai professuuri, ei arvioida ulkopuolisesti, vaan kyseisen laitoksen päätöselin eli laitosneuvosto tekee esityksen tiedekunnan virantäyttökomitealle, joka esittelee asian päätösvaltaa käyttävälle yliopiston senaatille. Toinen haaste on niin sanottu paikallistamispolitiikka (localisation policy), joka pyrkii edistämään maan kansalaisuuden omaavien virkakehitystä.

Batswanoiden virkakehityksen suosiminen on hyvä asia, mutta sisäinen arviointiprosessi yhdessä paikallistamispolitiikan kanssa mahdollistavat akateemisesta näkökulmasta varsin mielenkiintoisia virantäyttöprosesseja. Niin nytkin. Matkailun professuuria hakenut paikallinen kandidaatti on muodollisesti mutta hyvin todennäköisesti ei sisällöllisesti pätevä. Johtamisen laitosneuvosto päätti kuitenkin pitää kahta päivää ennen matkailun laitoksen perustamista kokouksen jossa neuvosto päätti esittää hakijan valitsemista virkaan. Kokouspäivä sattui muutaman päivän ilmoitusajalle ajankohtaan, jolloin kaikki vielä tuolloin johtamisen laitoksella työskentelevät matkailualan tohtori- ja maisteritasoiset opettajat olivat pitämässä kenttäkurssia 600 kilometrin päässä Gaboronesta, minä mukaan lukien. Siitä huolimatta laitosneuvosto ei saanut asiassa yksimielisyyttä ensimmäisessä kokouksessa vaan asia jouduttiin siirtämään seuraavan aamun uuteen kokoukseen. Yön eli illan konsultaatioiden aikana esitystä vastustanutkin henkilö muutti mielensä ja päätösesitys saatiin yksimieliseksi. Asiaa ei todellakaan haluttu jättää ’sattuman’, alan tutkijoiden saati uuden matkailun laitosneuvoston päätöksen varaan.

Samassa yhteydessä hakija esitti nykyisen virkansa siirtämistä johtamisen laitokselta matkailun laitokselle. On vaikea arvioida mihin tällä prosessilla pyrittiin mutta varmaankin tukemaan professuurivalintaa laitosneuvostossa. Pahaksi onneksi kyseinen asia ei kuulu laitosneuvostolle vaan dekaanille, joka konsultoituaan johtamisen laitoksen ja perustetun matkailun laitoksen johtajaa esitti siirron epäämistä. Keskeisenä syynä oli se, ettei siirron esittänyttä pidetty pätevänä matkailun tutkimuksen tutkijana ja opettajana. Mielenkiintoista tässä on se, että siirrossa kyse oli yliassistentuuritasoisen viran siirtämisestä. Jääkin nähtäväksi onko sama hakija sen sijaan pätevä alan professuuriin.