Tiedekuntamme johtopaikka oli isossa lehti-ilmoituksessa haussa. Dekaanin tehtävänä on johtaa tiedekunnan toimintaa ja tukea laitosten kykyä suoriutua opetus- ja tutkimustehtävistään. Täällä puhutaan laitosten toiminnan mahdollistamisesta. Tärkeä tehtävä, jonka luulisi kiinnostavan hakijoita.
Saimme kaksi hakijaa. Samoin luonnontieteellinen ja yhteiskuntatieteellinen tiedekunta saivat kaksi hakijaa. Kasvatustieteisiin ja humanistiselle alalle riitti vain yksi hakija per tiedekunta. Se kertoo yleismaailmallista kieltä siitä miten haluttuja yliopistojen johtopaikat nykyisin ovat. Laitosjohtajiksi ihmisiä joudutaan suorastaan pakottamaan. Kirjaimellisesti.
Botwanan yliopistossa dekaaninvalinta tapahtuu kahden rinnakkaisen arviointiprosessin kautta. Yliopiston keskitetty arviointijärjestelmä koulii hakijat ja heidän johtamiskykynsä lähes kaksipäiväisen grillaamisen – ’braaittamisen’ – kautta. Hakijat haastatellaan, testataan psykologisesti ja heille annetaan johtamis- ja vuorovaikutustehtäviä suoritettaviksi ja ratkaistaviksi. Tämä keskitetty arviointiprosessi antaa kuvan hakijoiden yleisestä johtamispätevyydestä, mutta sivuuttaa alakohtaiset kriteerit. Arvioinnin toinen prosessi tapahtuukin tiedekunnissa, jossa pysyvä virantäyttökomitea haastattelee hakijat suhteessa kyseiseen tiedekuntaan ja sen johtamistarpeisiin. Komitea tekee lopullisen esityksen huomioiden tekemänsä haastattelun ja yliopiston keskitetyn arviointiprosessin tulokset.
Haastattelimme hakijat, joista toinen on nykyinen varadekaani ja toinen tiedekunnan yksi laitosjohtaja. Varadekaanilla oli haastattelussa etulyöntiasema, sillä kolmestatoista haastattelukysymyksestä melkoinen osa liittyi yliopiston ja tiedekunnan strategian tuntemuksen kautta avautuviin näköaloihin. Toisen hakijan etuna oli puolestaan etnisyys; toisin kuin varadekaani hän on motswana. Hän on myös osoittanut pätevyytensä menestyksekkäänä laitosjohtajana. Erityisesti niin sanotut yhteiskuntasuhteet ovat hänen johtamisaikaan toimineet hyvin ja niitä suhteita liiketaloustieteiden tiedekuntakin tarvitsee. Tässä suhteessa paikallisuudesta on auttamatta etunsa, kunhan myös akateemiset kriteerit täyttyvät.
Vararehtori johti puhetta ja minun etukäteen sovituiksi kysymyksikseni sattuivat kohdat koskien tutkimusstrategiaa ja henkilöstöjohtamista. Molemmat ovat tärkeitä asioita, ja kandidaatit selviytyivät hyvin vastauksissaan, varadekaani käyttäen yliopiston hallintokieltä ja sisäistettyjä tavoitetiloja ja -lukuja, laitosjohtaja selittäen asioita hieman maallikkomaisella tasolla.
Vastaukset arvosteltiin komiteassa vuoronperään kysymyskohtaisesti. Ei jäänyt epäselväksi kumpi hakijoista selviytyi paremmin. Näin siitäkin huolimatta, että paikallistamispolitiikkaa ilmeisen selkeästi kannattaneet pyrkivät aika näkyvästi nostamaan ’omaa hakijaa’, mutta toisaalta he eivät laskeneet kilpailevan hakijan arvosanoja kohtuuttomasti – jossain näyttää tulevan vastaan pelinpolitiikan rajakin. Mutta asia on vielä kesken, sillä lopullinen virantäyttökomitean päätös edellyttää tietoa keskitetyn arviointiprosessin tuloksesta. Sen jälkeen ’peli’ vastaa todennäköisesti alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti