Suu- ja sorkkatauti on ongelma erityisesti Pohjois-Botswanassa, jossa maan suuret luonnonsuojelualueet sijaitsevat. Etenkin vesipuhveli on tehokas taudin kantaja ja levittäjä karjaan. Vaikka suojelualueet ovat pääosin aidattuja, eivät kaikki eläimet kunnioita heille 'varattua tilaa'. Tämä koskee paitsi puhveleita niin erityisesti norsuja, joista osa liikkuu vapaasti suojelualueiden ulkopuolella, osan tehdessä aitaan reikiä niin tahtoessaan.
Myöskään ihmiset eivät kunnioita heille varattua tilaa, sillä muun muassa salametsästys- ja puunhakuvierailut puhkovat aitoja. Suojelualueilla onkin vartijoiden lisäksi omat aidankorjauspartionsa.
Karjatalous on Botswanassa edelleen taloudellisesti hyvin tärkeä ala. Karja, edes pieni määrä lehmiä tuo lisäturvaa ja karjan sosiaalinen ja kulttuurinen merkitys on suuri. Maan pohjois- ja eteläosan erottaakin pitkä karja-aita, jonka tarkoituksena on suojella pääosaa maan karjataloudesta taudin puhjetessa.
Karja-aita on ollut kallis, mutta pääosin toimiva ratkaisu ongelmaan. Siitä huolimatta siinäkin on omat 'porsaanreikänsä'. Pääteillä on tarkastuspisteet, mutta tähän mennessä en ole joutunut edes pysähtymään kulkemallani portilla, saati avaamaan auton peräluukkua tarkastajille. Aina ei näkyvissä edes ole ollut tarkastajaa, vaan portti on jätetty toiselta autokaistalta ystävällisesti auki. Vastaavasti Namibiassa yställinen 'kuulustelu' biltongin - paikallisen kuivalihan - määrästä ja alkuperästä tms. on tavanomainen asia karja-aidalla.
Tämän kertaisen taudin alkuperä ja reitti Ghanziin, jossa tauti oli tällä kertaa havaittu ensin, on kuitenkin vielä epäselvä, joten tarkastuspisteen virkailijaa ei kannata liiaksi osoitella. Yksi asia on kuitenkin selvä: kysymykseen 'mitähän huomenna syötäisiin' on lounaan osalta varma vastaus. Paitsi että tänään kanakin oli loppu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti