Banaanilastissa

Täällä ajetaan lujaa. Siis todella lujaa, tai sitten madellaan hyvin hiljaa. Jälkimmäisessä tapauksessa auton kunto ja vuosimalli selittävät ontuvan kulun, toisinaan kyse on olutta iltapäivän tunteina lipittävästä kuljettajasta; turvallisuus ennen kaikkea ja hitaasti kiiruhtaen ei öölikään läiky.

Botswanassa tapahtuu tilastojen mukaan kuulema eniten tieliikenneonnettomuuksia suhteessa väkilukuun (tai autojen määrää). Autojen kunto on silmämäräisesti suht' ok, ja auto tulee ikään kuin katsastaa aina kun se vaihtaa omistajaa (ei siis vuosittain), mutta ehkä se on se nopeus... Etäisyydet ovat pitkiä, joka sekin kannustaa painamaan poljinta. Rattijuopoista en ole nähnyt tilastoja.

Kalaharissa Kangin kupeessa meidät ohitti ensin kaksi valtion kilvin varustettua 700 - sarjan bemaria. Ministeriön autoja, jotka menivät heittämällä ohi 120 km nopeusrajoitusalueella. Kohta ohi meni puskien latvoja hipoen poliisihelikopteri. Vauhtia oli hieman edellisiä ohittajia enemmän. No ilmatilassa ei kai ole rajoituksia.

Ei aikaakaan kun helikopterin matalalento selvisi. Edessä keskellä ei mitään oli rekka tiellä kyljellään ja ympärillä kymmenittäin ihmisiä. Romua oli ympäriinsä. Ministerien autot olivat jääneet samaan sumppuun. Hetken odoteltuamme koukkasimme nelivedon turvin puskan puolelta härdellin ohitse. Matkaa oli sille päivälle vielä muutama sata kilometriä edessä, ja meistä ei olisi nälissämme lisäapua kolaripaikalla ollut. Vähänpä tiesimme...

Rekan ympärillä oli väkeä riittämiin, ehkä hieman ylikin, ja lisää saapui. Pientareella oli myös rekan murjomaksi tullut henkilöauto. Ei näyttänyt hyvältä.

Seuraavalla huoltoasemalla kerroin kassaneidille onnettomuudesta. Hän tiesi jo asiasta: 'yes, they say there are bananas'.

Ilmankos väkeä oli kuin markkinoilla.